Köyhyyden ja ympäristön suhde

Outi Alanko-Kahiluoto

1. KÖYHYYDEN JA YMPÄRISTÖN SUHDE

Kirjoitus on ilmestynyt Väestöliiton julkaisemassa kirjassa Köyhyyden jalanjälki. Toim. Elina Korhonen ja Laura Lipsanen (2007).

Kriisien tehtävä on havahduttaa ihmiset hereille, huomaamaan, ettei nykyinen tapa tehdä asioita enää toimi. Kriiseillä on myönteistä potentiaalia, koska ne pakottavat ihmiset tarkastelemaan toimintaansa kriittisesti ja parantamaan sitä. Parantaminen ei tietenkään ole itsestäänselvyys, vaan ihmisten valintojen tulos. Kun kriisi koettelee, on oma valintamme, otammeko opiksemme, vai emme.

Tällä hetkellä maailmalla puhutaan monista kriiseistä. On akuutti ruokakriisi, luottokriisi, energiakriisi ja – se kaikkein tärkein – ilmastokriisi. Toiset kriisit, kuten maailman suuren enemmistön syvä köyhyys tai Afrikan aids-epidemia ovat jo muodostuneet ihmisten mielissä niin itsestään selviksi asioiden tilaksi, ettei niistä viitsitä juuri edes puhua.

Kaikki liittyy kaikkeen. Jos esimerkiksi ruokakriisiä yritetään ratkaista tavalla, joka ei ota huomioon ilmasto- tai köyhyysnäkökohtia, on tulos kestämätön. Jos maailman köyhyyttä yritetään poistaa tavalla, joka tuhoaa ilmastoa, on tulos katastrofaalinen.

Tämän artikkelin tarkoituksena on luoda katsaus siihen, millä tavalla aikamme kaksi suurta haastetta, köyhyys ja ilmastonmuutos, liittyvät toisiinsa ja ovat toisistaan riippuvaisia. Ongelmakenttä on laaja ja monimutkainen, eikä tässä voida käsitellä kuin osaa käsittelemisen arvoisista asioista. Seuraavassa luvussa katsotaan taas tarkemmin sitä, miten köyhyyttä voitaisiin poistaa samalla, kun torjutaan ilmaston lämpenemistä ja sopeudutaan siihen.

 

Ruokakriisi ennakoi tulevaisuutta, jossa taistelu niukkenevista resursseista kiihtyy

Ruokakriisissä ei pääosin ole kyse ruokapulasta, vaan ruoan hinnan kohoamisesta niin, että yhä useammalla ei ole siihen varaa. Ruoan maailmanmarkkinahinta on noussut Maailmanpankin laskelmien mukaan kolmen viime vuoden aikana 83 prosenttia. Hinnat ovat korkeimpia 30 vuoteen ja varastot vastaavasti pienimpiä 25 vuoteen.

Maataloustuotteiden hintojen nousuja ja laskuja on toki nähty maailmanmarkkinoilla ennenkin, esimerkiksi 1970-luvun öljykriisin aikaan. Erityiseksi tämänhetkisen tilanteen tekee kuitenkin se, että ei vain joidenkin, vaan lähes kaikkien ruokatuotteiden sekä polttoöljyn hinnat ovat korkealla. Välillä 2007–2008 vehnän hinta nousi 130 prosenttia, soijan 87, riisin 74 ja maissin yli 30 prosenttia.

Ruoan hinnan kohoamisesta kärsivät luonnollisesti eniten jo ennestään aliravitut 800 miljoonaa ihmistä, enimmäkseen Afrikassa. YK:n mukaan Afrikka kykenee ruokkimaan vuonna 2025 vain 25 prosenttia väestöstään, mikäli viljelymaan köyhtyminen ja väheneminen jatkuu. Ainut toteutumassa ollut YK:n vuosituhattavoite, köyhyyden puolittaminen vuoteen 2015 mennessä, on vaarassa jäädä toteutumatta ruokakriisin vuoksi. Hintojen nousu on jo johtanut lakkoihin ja mellakoihin kehitysmaissa.

Ruoan hinnan kohoamiseen ovat vaikuttaneet muun muassa huonot satovuodet tärkeissä viljantuottajamaissa, polttoaineiden hinnan nousu, biopolttoaineiden kasvava kysyntä ja lihansyönnin maailmanlaajuinen lisääntyminen. Maapallo nitisee liitoksissaan, kun siitä revitään irti yhä enemmän energiaa yhä kasvavalle joukolle nälkäisiä suita – ja kaupunkimaastureita.

Huonojen satovuosien taustalla ovat epävakaat sääolot ja kuivuus, joiden on ennustettu vain lisääntyvän ilmaston muuttuessa. Vuosina 2005 sadot tärkeimmissä ruoanviejämaissa tippuivat neljällä ja vuonna 2006 seitsemällä prosentilla. Ruokavarastot ovat vähentyneet vuodesta 1995 alkaen yli kolmella prosentilla vuosittain.  Polttoaineiden hinnan nousu on puolestaan tarkoittanut ruoan tuotannon, kuljetuksen ja säilytyksen kallistumista. Esimerkiksi rahtikustannusten arvioidaan kaksinkertaistuneen vuonna 2006.

Biopolttoaineiden kasvava tuotanto liittyy ruokakriisiin monella tavalla. Ensinnäkin biopolttoaineita valmistetaan osittain ruokakasveista, kuten sokeriruo´osta, maissista ja palmuöljystä. Kun näiden tuotteiden kysyntä on kasvanut, ovat hinnat kohonneet. Esimerkiksi tästä syystä biopolttoaineiden tuotanto on saanut osakseen paljon kritiikkiä: on kestämätöntä, että samaan aikaan, kun sadat miljoonat kärsivät nälkää, käytetään ruokaa polttoaineeksi ja kasvatetaan vielä samalla ruoan hintaa niin, että lähes miljardi ihmistä kärsii nälkää.

Biopolttoaineiden tuotantoa on kritisoitu paitsi suoraan ruoantuotantoon, myös ilmastoon liittyvistä syistä. Biopolttoaineet vaativat peltopinta-alaa, jota saadaan enimmäkseen muokkaamalla hiilidioksidinieluina toimivia soita ja metsiä. Näin niiden ”ilmastotase” kääntyy varsin negatiiviseksi, ja on jopa väitetty, että ne ovat haitallisempia kuin fossiiliset polttoaineet. Kuitenkin, öljyn ja muiden fossiilisten polttoaineiden kallistuessa, hallitukset ovat tehneet merkittäviä panostuksia biopolttoaineiden tuotantoon. Bioetanolin tuotanto kolminkertaistui vuosina 2000–2007, ja YK:n maatalousjärjestön mukaan biodieselin ja bioetanolin valmistusta on tuettu vuosittain 11–12 miljardilla dollarilla.

Kehitysmaiden ja siirtymätalouksien vaurastumisen myötä ruoan kysynnän rakenne muuttuu, millä on oma vaikutuksensa ruoan hintaan. Talouskasvun seurauksena ravintoketjussa ylhäällä olevan ruoan, kuten lihan, kysyntä kasvaa. Esimerkiksi Kiinassa vuonna 1980 syötiin lihaa 20 kg /henkilö, nyt luku on 50 kg/henkilö.  Lihaan perustuva ruokavalio vaatii enemmän vettä, viljaa, energiaa ja peltopinta-alaa kuin vilja- ja kasvispohjainen. Yhden vehnäkilon tuottaminen vaatii 1000–2000 litraa vettä, kun taas yhden naudanlihakilon tuottaminen imee vettä 10 000–13 0000 litraa.

Ilmastokriisi eroaa muista maailmaa riivaavista vakavista kriiseistä yhdellä merkittävällä tavalla: se asettaa ehdot kaikkien muiden kriisien ratkaisuille. Ilmaston muuttumisessa ja ympäristön tuhoutumisessa on kyse maapallon kaikkein perustavimpien järjestelmien järkkymisestä. Kaikki ihmisen toiminta – talous, poliittiset ja sosiaaliset suhteet – ovat riippuvaisia ekosysteemien terveestä toiminnasta.

Eräs 1970-luvun taloustieteen nobelisti väitti, että ihminen voi tulla toimeen ilman luontoa. Nykytietojen valossa väite kuulostaa täysin päättömältä. 1600-luvun taloustieteilijät ajattelivat, että talous on biofyysisen luonnon järjestelmän alajärjestelmä, ei sen enempää. Nyt ihmiskunnan tulee palata kolmensadan vuoden harharetkeltä, luovuttava jumalisesta asemastaan ja tunnustettava, että luonto sanelee edelleenkin elämämme ehdot.

Ympäristö- ja ilmastonäkökohtia ei voida enää sivuuttaa minkään kriisin ratkaisuja pohdittaessa. Kun kehitetään kauppajärjestelmiä, poistetaan köyhyyttä tai tuotetaan ruokaa, tulee ottaa huomioon, miten toimet vaikuttavat ilmastoon ja miten muuttuva ilmasto vaikuttaa siihen, mitä tehdään. Ilmastonmuutos uhkaa paitsi tulevaa kehitystä, myös tehdä tyhjiksi ne edistysaskeleet, joita tähän mennessä on saavutettu esimerkiksi köyhyyden poistamisessa.

Nykyinen ruokakriisi voidaan nähdä ennakkoesimerkkinä siitä, miten ilmastonmuutos tulee maailmassa vaikuttamaan. Taistelu niukkenevista resursseista kiihtyy ja raaistuu. Häviäjiä ovat maailman köyhät ja heikot. Kauppa- ja poliittisten järjestelmin epäoikeudenmukaisuudet jyrkentävät entisestään jakoa voittajiin ja häviäjiin, rikkaisiin ja köyhiin.

Toisaalta niin kauan kun joku häviää, ei pitkällä aikavälillä kukaan myöskään voita. Kun ilmastokatastrofi, ruokakriisi tai äärimmäinen köyhyys, tai kaikki nämä yhdessä, koettelevat Afrikkaa, eivät hyvinvoivat Eurooppa tai Pohjois-Amerikka voi keskinäisriippuvaisessa maailmassa vain pyöritellä peukaloitaan. Kasvavina pakolaisvirtoina, taloudellisina tappioina, mellakoina, sotina, saasteina – jotain kautta epäoikeudenmukaisuuden seuraukset leviävät maailman joka kolkkaan.

 

Ilmasto lämpenee – syypää on ihminen

Viimeistään sen jälkeen kun YK:n kansainvälisen ilmastopaneeli IPCC julkaisi viime vuonna neljännen arviointiraporttinsa, vallitsee ilmastonmuutoksen todellisuudesta ja syistä laaja konsensus. Ilmasto lämpenee ja syypää on ihminen. Tarkemmin ottaen syypäitä ovat läntiset teollisuusmaat, jotka ovat 1700-luvulta lähtien tupruttaneet ilmakehään 315 miljardia tonnia hiilidioksidia. Puolet tähän asti tuotetuista päästöistä on päästetty 1970-luvun jälkeen.

Ilmaston lämpeneminen johtuu niin kutsuttujen kasvihuonekaasujen lisääntyneistä pitoisuuksista ilmakehässä. Tärkein kasvihuonekaasu on hiilidioksidi, jota vapautuu etupäässä fossiilisia polttoaineita poltettaessa sekä metsien hakkuiden seurauksena. Muita tärkeitä kasvihuonekaasuja ovat typpioksidit ja hiilivedyt. Typpioksideja syntyy liikenteessä ja maataloudessa, hiilivetyjä samoin maataloudessa sekä jätteiden poltossa. 

Kansainvälisen ilmastopaneeli IPCC:n mukaan vuoden 2004 kasvihuonepäästöistä 56,6 prosenttia oli peräisin fossiilisten polttoaineiden poltosta ja seuraavaksi suurin osuus, 17,3 prosenttia maankäytön muutoksista eli metsien hakkuista ja soiden tuhoamisesta esimerkiksi maatalouden ja bioenergian tuotannon käyttöön.

Suurin osa maailman energiasta tuotetaan yhä fossiilisia polttoaineita polttamalla, ja IPCC arvioi, ettei tähän ole odotettavissa muutosta ennen vuotta 2030. Kansainvälinen energiajärjestö IEA arvioi, että vuoteen 2030 mennessä maailman energiankulutus kasvaa puolella ja että yli 80 prosenttia tästä kasvusta katetaan fossiilisilla polttoaineilla.

Tärkein fossiilinen polttoaine on öljy (osuus 35 % maailman primäärienergian tuotannosta), toiseksi tärkein kivihiili (25,3 %) ja kolmanneksi tärkein maakaasu (20,7 %). Vaikka fossiilisten polttoaineiden haitallisuus on tiedossamme ja tekniset mahdollisuudet lisätä uusiutuvien, saastuttamattomien energiantuotantomuotojen hyödyntämistä ovat hyvät, jää niiden osuus globaalista energian tuotannosta tällä hetkellä hyvin marginaaliseksi (0,5 %). (Lähde IEA)

Kasvihuonepäästöjen lisääntymisen seurauksena maapallon lämpötila on viimeisen sadan vuoden aikana noussut 0,74 astetta. On arvioitu, että kahden asteen lämpeneminen on raja, jonka jälkeen ilmastonmuutos muuttuu hallitsemattomaksi ja sen seuraukset erittäin rajuiksi. Jotta lämpeneminen saataisiin rajattua alle tuon rajan, tulisi teollisuusmaiden vähentää päästöjään vuoden 1990 tasosta 30 prosenttia vuoteen 2030 mennessä ja 80 prosenttia vuoteen 2050 mennessä.

Viimeisimpien tutkimustulosten valossa näyttää kuitenkin siltä, ettei päästövähennystavoitteita tulla missään tapauksessa saavuttamaan. Päinvastoin, kasvihuonekaasupäästöt kasvanevat yli kaikkein hurjimpienkin katastrofiskenaarioiden. IPCC toteaakin raportissaan yksiselitteisesti, että toimet ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ovat riittämättömiä, ja että päästöt voivat vuoteen 2030 mennessä kasvaa jopa huikeat 90 prosenttia nykyisestä.

 

Ilmastonmuutokset vaikutukset ovat rajuja ja koskettavat pahiten köyhiä

Hallitsematon, tuhoisa ilmastonmuutos on siis lähempänä kuin ymmärrämmekään. Rikkaissa länsimaissa ihmiset eivät vielä ole joutuneet kokemaan ilmastonmuutoksen todellisuutta muuten kuin ehkä epämiellyttävästi vaihtelevina säinä, mistä on enimmäkseen selvitty lämmitystä tai ilmastointia säätämällä. Maailman köyhä enemmistö tuntee ilmastonmuutoksen nahoissaan ensimmäisenä, sillä heillä ei ole keinoja sopeutua muutoksiin. Monet vaikutuksista ovat ajankohtaisia jo nyt, tai ainakin tulevat olemaan hyvin pian. Seuraavassa tarkastellaan ilmastonmuutoksen todennäköisesti tärkeimpiä vaikutuksia ja sitä, miten ne liittyvät inhimilliseen kehitykseen.

Vesi

Suurin osa ilmastonmuutoksen vaikutuksista maapallolla tulee liittymään tavalla tai toisella veteen. Tähän on yksinkertainen syy: vesi on elämän ylläpitäjä, perushyödyke, josta joka ikinen elävä olento tällä maapallolla on riippuvainen.

Ilmaston lämpeneminen sulattaa maapallon jää- ja lumipeitettä. Napajäätiköt, vuoristojäätiköt ja tundra alkavat vetäytyä. Jäätiköiden sulaminen ja lämpölaajeneminen nostaa meriveden pintaa. Vuoristojen jäätiköiden sulaminen aiheuttaa myös niistä vetensä saavien jokien osalta ensin tulvia, sitten virtaaman vähenemistä.

Merten ja jokien pinnannoususta voi seurata joidenkin alueiden jääminen pysyvästi veden alle, ja joka tapauksessa siitä seuraa tulvia. Juuri alavilla rannikko- ja suistoalueilla sijaitsee valtaosa maailman viljelysmaista ja ihmisasutuksesta. Erityisen potentiaalisena kriisipesäkkeenä pidetään Himalajan jäätikkövesistä riippuvaisia Aasian suuria jokijärjestelmiä. Muutokset niiden virtaamissa uhkaavat satojen miljoonien ihmisten asuinaluetta ja elinkeinoa. Esimerkiksi Intiassa 1/3 kastellusta viljelyalasta, joka ruokkii 500 miljoonaa ihmistä, on riippuvaista Gangesin vedestä.

Kun merenpinta kohoaa, uhkaa suolainen vesi tunkeutua sisämaahan, mikä aiheuttaa maaperän ja pohjavesien suolaantumista. Tällöin niin viljelykset kuin juomavesikin ovat uhattuina.

Vesistöjen pinnan kohoaminen on hyvä esimerkki siitä, miten eri tavoin ilmastonmuutos kohtelee ihmisiä – Gangesin suistossa ja New Yorkin Manhattanilla asutaan yhtä lailla tulville alttiilla maaperällä, mutta jälkimmäisessä asukkaita suojaavat turvajärjestelmät, joista edellisessä voidaan vain haaveilla. Newyorkilaiset voinevat tulvan uhatessa jäädä kotiinsa ja säilyttää elinkeinonsa, mutta Gangesin varren asukkaat voivat joutua jättämään kotinsa ja elantonsa määräämättömän pitkäksi ajaksi.

Vesistöjen pinnan nousu ja tulvat uhkaavatkin aiheuttaa massiivista ympäristöpakolaisuutta. YK:n kehitysjärjestö UNDP arvioi, että jos maapallon lämpötila kohoaisi esimerkiksi 3-4 astetta, jopa 330 miljoonaa ihmistä saattaisi merenpinnan kohoamisen takia joutua jättämään kotinsa.

Vaikutusvaltainen brittiekonomisti Nicholas Sternin raportti arvioi, että joka kahdeskymmenes ihminen voi joutua ilmastonmuutoksen aiheuttamien tulvien vuoksi joutua lähtemään kodistaan.

Sademäärät ja niiden jakautuminen tulevat muuttumaan, mutta ei voida täysin ennustaa, miten ne muuttuvat. On pidetty todennäköisenä, että kuivilla alueilla lähellä päiväntasaajaa sateet tulevat entisestään vähenemään ja lauhkeilla vyöhykkeillä, esimerkiksi Pohjois-Euroopassa, lisääntymään. Tämä tarkoittanee vesivarojen jakautumista entistä epätasaisemmin, kun jo nyt kuivat alueet saavat entistä vähemmän sadetta. On arveltu, että Pohjois-Euroopassa maatalous sen sijaan tulee kannattavammaksi ja talous voi lyhyellä aikavälillä jopa hyötyä kasvukauden pidentyessä ja sademäärien kasvaessa.

Veden jakautuminen maapallolla on jo nyt erittäin epätasaista ja ilmastonmuutos uhkaa pahentaa tilannetta. Ensimmäisenä ilmastonmuutoksen vaikutukset vesijärjestelmässä saavat tuta köyhät ja jo ennestään vesipulan vaivaamilla alueilla asuvat 2,8 miljardia ihmistä eli 40 prosenttia.

Erityisen voimakkaasti vesijärjestelmän muutokset tulevat vaikuttamaan maatalouden harjoittamiseen. Maatalous kuluttaa noin 70 prosenttia maailman vuotuisesta makean veden käytöstä, teollisuus noin 20 ja kotitaloudet 10 prosenttia. Bioenergian ja lihakarjan rehun kasvava tarve kuormittaa maatalouden käytössä olevia vesivaroja entisestään.

Yli 80 prosenttia maailman köyhistä työskentelee maataloudessa. Heidän elinkeinonsa on ensimmäisenä uhattuna, kun vedestä tulee pula. Vesipulassa ei aina ole kyse vain veden vähyydestä, vaan myös taloudellisista ja sosiopoliittisista tekijöistä. Vettä saattaa kyllä olla, mutta se ei ole kaikkien saatavilla. Tämä on kiinni huonosta vesivarojen hallinnosta kansallisen hallituksen kyvyttömyyden tai kansainvälisen yhteistyön hankaluuden vuoksi.

Äärimmäiset sääilmiöt lisääntyvät ilmaston lämmetessä. 80 prosenttia ilmastonmuutoksen tähän asti synnyttämästä lisälämmöstä on imeytynyt valtameriin, joista trooppiset myrskyt saavat voimansa. Lämpimän veden lisääntymisen myötä myrskyjen odotetaan leviävän uusille alueille ja tulevan aikaisempaa rajummiksi.

Vesistöjen pinnan kohotessa tulvat ja hyökyaallot lisääntyvät ja niiden tuhot tulevat mittavammiksi. Kun ilmastotyypit muuttuvat, pahenevat kuivuudet toisaalla ja rankkasateet toisaalla. Säistä tulee vaihtelevampia ja ennakoimattomampia.

YK:n kehitysjärjestö UNDP:n mukaan aikavälillä 2000–2004 joutui vuosittain noin 262 miljoonaa ihmistä ympäristökatastrofin uhreiksi. Heistä 98 prosenttia asui kehitysmaissa. Uhrimäärän arveltiin kaksinkertaistuneen sitten 1980-luvun.

Kehitysmaiden asukkaille omaisuutta, karjaa ja ihmishenkiä vievät katastrofit ovat erityisen tuhoisia, koska vakuutukset ovat harvinaisia. Niinpä, kun omaisuus tuhoutuu, ei korvausta ole luvassa. Jos esimerkiksi sato tuhoutuu, saattaa viljelijä joutua henkensä pitimiksi ottamaan lapsensa pois koulusta ja myymään eläimensä ja työkalunsa – mikä puolestaan vaarantaa perheen selviytymisen tulevaisuudessa.

Ihmisten terveys. Ilmastonmuutos uhkaa ihmisten terveyttä sekä kehitysmaissa että kehittyneissä maissa. Kuumuus itsessään aiheuttaa terveysriskin: arvellaan, että kesän 2003 helleaallot tappoivat rikkaassa Euroopassakin kymmeniä tuhansia. Kehitysmaissa, joissa ilmastointeja ei ole, terveydenhuolto ja sosiaaliturva ovat olemattomia, ovat riskit moninkertaiset.

Lämpeneminen edistää trooppisten tautien leviämistä entistä laajemmalle. Esimerkiksi malaria ja dengue-kuume voivat levitä uusille alueille ja muuntautua.

Ilmastokatastrofit, kuten tulvat ja myrskyt, ovat tietysti jo itsessään riski. Niiden aikana tarttuvat taudit, kuten ripuli ja hengityselinsairaudet leviävät myös helpommin. Ympäristökatastrofien aiheuttama pakolaisuus aiheuttaa myös merkittävän terveysriskin.

 

Ilmastonmuutos sanelee inhimillisen kehityksen ehdot

Maapallon ilma-, kasvi- ja vesikehä on jakamaton. Saasteet leviävät, joet virtaavat ja maat järisevät piittaamatta ihmisten rakentamista rajoista.

Yhteiskunnallisesti maailma on kuitenkin monin eri tavoin jakautunut. Ihmiset muodostavat ryhmiä, joista toiset ovat heikompia, köyhempiä, sairaampia ja voimattomampia kuin toiset. Kun ilmasto muuttuu, sattuvat vaikutukset eniten niihin, jotka ovat jo ennestään heikossa asemassa.

YK hyväksyi vuonna 2000 niin kutsutut vuosituhattavoitteet, joiden tarkoituksena on ohjata maailman kehitysyhteistyötä äärimmäisen köyhyyden ja muiden kaikkein vakavimpien ongelmien ratkaisemiseksi vuoteen 2015 mennessä. Viime vuosina on kuitenkin alettu ymmärtää, että ilmastonmuutos uhkaa huomattavasti vaikeuttaa tavoitteiden saavuttamista ja tehdä tyhjiksi aikaisemmatkin saavutukset.

Vuosituhattavoitteissa kestävä kehitys on vielä omana alakohtanaan, köyhyyden vähentämisestä ja tautien nujertamisesta erotettuna tavoitteena. Sittemmin ymmärryksemme asioiden välisistä yhteyksistä on syventynyt, ja kestävä kehitys eli ympäristönäkökohtien huomioiminen kaikessa työssä köyhyyden vähentämiseksi on alettu nähdä laajempana kehyksenä, jonka sisään kaikkien muiden tavoitteiden tulee sijoittua.

Kehitysmaiden ennestään vakavat ongelmat heikentävät niiden kykyä sopeutua ilmastonmuutokseen:

Köyhyys. 40 prosenttia maailman väestöstä, 2,6 miljardia ihmistä, elää alle 2 dollarilla päivässä. YK:n vuosituhattavoite numero 1 on vähentää puolella niiden ihmisten määrää, jotka elävät alle yhdellä dollarilla päivässä. Vuodesta 1990 vuoteen 2004 määrä väheni 1,25 miljardista 980 miljoonaan.

Aliravitsemus. Toinen YK:n vuosituhattavoitteista on puolittaa aliravittujen ihmisten määrä vuoteen 2015 mennessä. Akuutin ruokakriisin arvellaan kuitenkin nostaneen aliravittujen määrän noin 825 miljoonasta yli miljardiin.

Lapsikuolleisuus.10 miljoonaa lasta kuolee vuosittain alle viiden vuoden ikäisenä köyhyyden ja aliravitsemuksen seurauksena. YK:n neljäs vuosituhattavoite on vähentää vuosina 1990–2004 alle 5-vuotiaiden lasten kuolleisuutta kahdella kolmasosalla

Terveys. Tarttuvat taudit jatkavat leviämistään. Noin 40 miljoonaa ihmistä kantaa HIV/aids-virusta ja vuosittain 350–500 miljoonaa sairastuu malariaan. YK:n viides vuosituhattavoite on vähentää vuoteen 2015 mennessä kolmella neljäsosalla äitiyskuolleisuutta. Kuudes tavoite on katkaista malarian, HIV:n/aidsin ja muiden tarttuvien, tappavien tautien leviäminen.

Maiden sisäiset hyvinvointierot. Hyvinvoinnin epätasainen jakautuminen maan sisällä tekee siitä keskimäärin alttiimman ilmastonmuutokselle. Jos tulva iskisi Filippiineille, selviäisivät Manilan hienostokaupunginosien asukkaat luultavasti verrattain pienin vaurioin. Kaupungin slummeissa hatarissa peltihökkeleissä asuvat kärsisivät sitä vastoin monikertaisesti.

Tiedon ja suojaavan infrastruktuurin puute. Rikkaat maat pystyvät kehittyneiden järjestelmiensä ansiosta varoittamaan ja suojaamaan kansalaisiaan esimerkiksi tulvilta. Kehitysmaissa meteorologiset järjestelmät, tulvavallit ja muut torjuntajärjestelmät ovat kehittymättömiä. Toisaalta, vaikka tieto lähestyvästä katastrofista rekisteröitäisiinkin mittausasemilla, ei tietoa välttämättä saada välitettyä kansalaisille. Näin kävi ilmeisesti Myanmarin viimekeväisen hyökyaaltokatastrofin yhteydessä.

Tieto on valtaa myös ilmastonmuutoksen torjunnan yhteydessä. Teollis- ja tekijänoikeuksin suojattu teknologia ei ole välttämättä saatavilla kehitysmaissa, jossa sitä kipeästi tarvittaisiin vähähiiliseen talouteen siirtymiseksi.

Vakuutusten puute. Kehitysmaissa omaisuus on harvoin vakuutettua eikä sosiaaliturvajärjestelmää ole, minkä vuoksi omaisuuden tuhoutumisella on katastrofaaliset, pitkälle ulottuvat seuraukset.

 

Esimerkkejä ilmastonmuutoksen ja inhimillisen kehityksen monimutkaisesta suhteesta: biodiversiteetti ja maatalous

Biodiversiteetti, ekosysteemit ja ekosysteemipalvelut

Lajien biologinen ja geneettinen monimuotoisuus eli biodiversiteetti on elämän perusta maapallolla. Biodiversiteetti on ekosysteemien, eli eläinten, kasvien, mikro-organismien ja elottoman luonnon muodostavan toiminnallisen kokonaisuuden toiminnan perusta. Ekosysteemit tuottavat kaiken sen, mitä elävät olennot tarvitsevat, kuten raaka-aineita, ravinteiden kierrätystä, ilmasto-olojen tasapainottamista. Näitä ekosysteemien toiminnan tuotoksia kutsutaan myös ekosysteemipalveluiksi. Ekosysteemipalveluita voidaan jaotella esimerkiksi seuraavasti:

1.      Materiaalipalvelut. Ekosysteemit tuottavat puuta, kuitua, ruokaa, vettä ja lukemattomia muita raaka-aineita.

2.      Säätelypalvelut. Ekosysteemit säätelevät esimerkiksi veden kulkua ja laatua, ilmasto-oloja ja jätteiden kierrätystä.

3.      Kulttuuriset palvelut. Puhdas ja terve luonto tarjoaa ihmisille esteettisiä elämyksiä ja mahdollisuuksia virkistäytymiseen.

4.      Tukipalvelut. Ekosysteemit uusintavat elämää ravinteiden kierrätyksen, fotosynteesin ja maan muodostamisen kautta.

Ihminen on viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana aiheuttanut toiminnallaan merkittäviä ja suurelta osin peruuttamattomia muutoksia biodiversiteettiin ja siten ekosysteemien toimintaan. Ihmisen toiminta vaikuttaa biodiversiteettiin ja ekosysteemeihin sekä suoraan että välillisesti. Välillisesti biodiversiteettiin vaikuttavat esimerkiksi teknologinen kehitys, väestön kasvu, talouden harjoittaminen, kulutusvalinnat ja hallintotavat. Suoria vaikutuksia on teknologian soveltamisella, maankäytön muutoksilla kuten metsien hakkuulla ja soiden tuhoamisella, ilmastonmuutoksella, kastelulla ja lannoitteiden käytöllä, uusien lajien tuomisella ekosysteemeihin ja ylipäätään resurssien liikakäytöllä.

Vuosien 1960 ja 2000 välillä maailman väestömäärä kaksinkertaistui ja maailman talous kuusinkertaistui, mikä lisäsi ekosysteemipalvelujen kysyntää huimasti. Esimerkiksi veden käyttö kaksinkertaistui, ruoan tuotanto 2,5-kertaistui ja metsien hakkuut paperin ja sellun tuotantoon kolminkertaistuivat. 

Maailman biodiversiteettisopimuksen mukaan lajien monimuotoisuus onkin vähentynyt 40 prosentilla vuodesta 1970 vuoteen 2004, ja maailman tärkeimmistä luontotyypeistä valtaosa on uhattuna maankäytön muutosten, kuten viljelysmaaksi muuttamisen takia. Jo 25 prosenttia maapallon maapinta-alasta on viljeltyä maata.

Kaikkein suurin biologinen ja geneettinen monimuotoisuus on trooppisissa sademetsissä ja koralliriutoilla, minkä vuoksi niiden säilyminen olisi ensiarvoisen tärkeää maailman ekosysteemien toiminnalle. Koralliriutoista noin 20 prosentin arvioidaan tuhoutuneen 1900-luvun viimeisillä vuosikymmenillä ja ainakin toisen 20 prosentin olevan vaarassa tuhoutua. Koralliriuttoja tuhoaa esimerkiksi ilmastonmuutoksen aiheuttama vesien nousu ja lämpeneminen, rannikoiden käyttö rakentamiseen sekä ylikalastus.

Trooppisia sademetsiä häviää eniten Brasiliassa, Indonesiassa ja Kongossa. Metsää häviää sekä hakkuiden että ilmastonmuutoksen aiheuttaman ilmastotyyppien muutoksen seurauksena.

Syyt hakkuille vaihtelevat maittain. Esimerkiksi Indonesiassa metsää hakataan bioenergian tuotantoon palmuöljyplantaaseiksi sekä paperiteollisuuden toimesta, Brasiliassa peltotilaa tarvitsee bioetanolin tuotannon lisäksi lihakarjan rehu.

Ilmastotyyppien muuttuminen ilmaston lämpenemisen seurauksena uhkaa myös sademetsiä. Esimerkiksi Amazoniassa 30–60 prosenttia sademetsistä uhkaa muuttua savanniksi. Sademetsien katoaminen taas katalysoi ilmastonmuutosta entisestään, koska metsä toimii valtavana hiilen sitojana. Onkin arvioitu, että metsien hakkuun takia vapautuvat hiilidioksidipäästöt ovat suurempia kuin koko maailman liikenteen päästöt yhteensä.

Ekosysteemien tuhoamisen ja inhimillisen kehityksen suhde on monimutkainen. Osa ihmisistä on lyhyellä aikavälillä selkeästi hyötynyt ekosysteemien kustannuksella aikaansaadusta talouskasvusta, mutta toinen, köyhempi osa, on kärsinyt siitä. Jos esimerkiksi kalakanta jollain alueella heikkenee ylikalastuksen seurauksena, on alueen rikkaalla väestöllä mahdollisuus ostaa muuta proteiinipitoista ruokaa tilalle, mutta alueen köyhiä kalastajia uhkaa aliravitsemus. YK:n mukaan ekosysteemien tuhoutuminen onkin joillain alueilla pääsyy köyhyyteen ja sosiaalisiin konflikteihin.

Jo 1970-luvulta alkaen on alettu ymmärtää, että markkinataloudessa, joka perustuu luonnon ylikäytölle, on virhe. Ekosysteemeille ja niiden palveluksille ei ole määritelty hintaa, minkä vuoksi markkinatoimijoiden ei ole kannattanut panostaa esimerkiksi sademetsien suojeluun. Toisin sanoen tuotteen, vaikkapa soijapavun, todelliset kustannukset eivät ole näkyneet hinnassa.

Ekosysteemipalvelujen hinnoittelu on vielä lapsenkengissään, mutta esimerkiksi Euroopan Unionin päästökauppa tai lentomaksut ovat askeleita oikeaan suuntaan.

 

Maatalous

Maatalouden harjoittaminen on merkittävää taloudellisesti, sosiaalisesti, poliittisesti ja ekologisesti. Maatalous on myös ala, jolla ilmastonmuutoksen vaikutukset tulevat luultavasti tuntumaan kaikkein voimakkaimmin.

Ilmastonmuutos muuttanee maailman ruoantuotannon painopistettä pohjoisemmaksi. Ilmaston lämmetessä eteläiset alueet kuumenevat ja kuivuvat ja pohjoisessa sateet lisääntyvät ja kasvukausi pitenee. Pohjolan maanviljelijöille ilmastonmuutos voi siten olla periaatteessa positiivinen ilmiö, mutta etelässä katastrofaalinen. Vaikeimman tilanteen ennustetaan olevan maailman köyhimmällä alueella Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, jossa maatalouden harjoittaminen on kaikkein riippuvaisinta sademääristä. IPCC arvioi, että Afrikassa kuivuuden vaivaama alue voi laajentua 60–90 miljoonalla hehtaarilla ja sadot pudota puoleen nykyisestä.

Globaalin ruoantuotantojärjestelmän ehkä suurin epäkohta on kehitysmaiden epäreilu kilpailuasema maailmanmarkkinoilla. Kun kehitysmaat ovat ottaneet velkaa länsimaisilta rahoituslaitoksilta, ovat ne joutuneet myös allekirjoittamaan ehtoja, joilla niiden hyväksikäytetty asema maailman kaupassa on sinetöity vuosikymmeniksi eteenpäin. Useimmat kehitysmaat joutuivat 1990-luvulla osallistumaan Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n niin kutsuttuihin rakennesopeutusohjelmiin. Näiden ohjelmien sisältöön kuului muun muassa se, että kehitysmaat eivät saaneet suojata omia kotimarkkinoitaan ja maataloustuotantoaan minkäänlaisilla tulleilla, kuten länsimaat ovat tehneet ja tekevät yhä.

Länsimaat tukivat 2000-luvun alussa omaa maataloustuotantoaan summalla, joka oli samaa suuruusluokkaa kuin koko Afrikan bruttokansantuote. Länsimaissa on tuotanto- ja vientitukien avulla ylläpidetty 1970-luvulta alkaen järjestelmää, jossa ruokaa tuotetaan liikaa, ja liikatuotanto viedään köyhiin kehitysmaihin. Ruoan keinotekoisen halpa maailmanmarkkinahinta ja kehitysmaiden tullittomuus ovat johtaneet siihen, että kehitysmaiden on kannattanut ennemmin ostaa ruokaa ulkomailta kuin tuottaa sitä itse. Kehitysmaissa on tavallista, että yli 80 prosenttia väestöstä asuu maaseudulla ja työskentelee maataloudessa, kykenemättä kuitenkaan elättämään perhettään omalla työllään. Työtä tehdään ylikansallisten suuryritysten kauppakasviplantaaseilla, ei omalla maatilalla, jossa tuotettaisiin ruokaa itselle ja perheelle.

Nyt ilmastonmuutos uhkaa siis heikentää maatalouden harjoittamisen edellytyksiä kehitysmaissa entisestään. Tällöin niiden riippuvuus länsiruoan tuonnista säilyy ja jopa vahvistuu.

Ei tarvitse olla ruudinkeksijä huomatakseen, että tällaisessa järjestelmässä ei ole inhimillisen eikä ekologisen kehityksen kannalta mitään järkeä. Kehitysmaiden tulisi myös voida suojata kotimarkkinoitaan ja oman, monipuolisen maataloussektorin kehittymistä tullein. Maailmanpankin laskelmien mukaan maataloussektorin kehittyminen kasvattaa köyhän maan tuloja 2-4 kertaa enemmän kuin muu talouskasvu. On myös ekologisesti järkevää, että ruoka tuotetaan lähellä kuluttajaa eikä sitä raahata maapallon laidalta toiselle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.