Mitä yhteistä on omistajapolitiikalla ja ilmastopolitiikalla?

Vastaus on: ei juuri mitään, vaikka pitäisi olla. Selitän alla, miksi.

Eduskunnassa on tänään lähetekeskustelussa valtioneuvoston tulevaisuusselonteko. Tulevaisuuspolittisen selonteon (tuttavien kesken ”Tusun”) tarkoitus on luodata ilmasto- ja energiapolitiikan haasteita pitkällä aikavälillä, aina vuoteen 2050 saakka. Samoin siinä linjataan hallituksen kantoja sekä kansalliseen että kansainväliseen ilmasto- ja energiapolitiikkaan.

Kansainvälisen ilmastopolitiikan kannalta on harvoin eletty yhtä merkityksellisiä hetkiä kuin nyt. On seuraavista parista kuukaudesta kiinni, saadaanko Kööpenhaminassa joulukuussa aikaan kattava ja hyvä uusi ilmastosopimus.

Tuskin kukaan on eri mieltä siitä, että sopimus olisi aikaan saatava, erimielisyyksiä on kuitenkin vielä paljon liittyen sopimuksen sisältöön. Keskeinen kysymys on esimerkiksi se, miten paljon kehitysmaille luvataan rahallista apua ilmastonmuutoksen torjuntaan ja siihen sopeutumiseen ja miten sitovia rahoituslupaukset ovat.

Suomen kannalta tärkeä kysymys on, millaiseen hiilinielujen laskentajärjestelmään sopimuksessa päädytään. Laskentajärjestelmä vaikuttaa nimittäin siihen, kuinka paljon Suomen metsistä lasketaan niin kutsutuiksi hiilinieluiksi – jotka alentavat Suomen päästötasetta.

Ilmastopolitiikassa ei kansallista ja kansainvälistä tasoa voi oikein erottaa toisistaan. Ilmastopolitiikka myös kuuluu oikeastaan kaikille politiikan osa-alueille. Esimerkiksi kauppa- ja teollisuuspolitiikassa on mitä suurimmassa määrin kyse myös ilmastopolitiikasta.

Ajatellaanpa vaikka metsäkatoa ja suomalaisia suuryrityksiä. Tulevaisuusselonteossa todetaan, että vajaa viidennes maailman päästöistä tulee metsäkadosta ja metsien hiilivarastojen heikkenemisestä erityisesti kehitysmaissa.

Miksi metsiä hakataan? Esimerkiksi: jotta niiden paikalle voitaisiin istuttaa palmuöljy- tai eukalyptuspuuplantaaseja, joista valmistetaan polttoainetta ja paperia – suureksi osaksi edelleen kehittyneiden maiden markkinoille.

Helsingin Sanomat uutisoi taannoin laajasti Stora Enson toimista Brasiliassa. Jutussa todettiin, että Brasilian puuplantaaseista on tullut Storalle oikea kultakaivos. Puu kasvaa nopeasti, hakataan ja rahaa sataa.

Stora Enson suurin yksittäinen omistaja on Suomen valtio. Siis se sama valtio, joka hiki otsassa neuvottelee ilmastosopimuksesta Kööpenhaminassa, laatii ilmasto- ja energiastrategian sekä tulevaisuuselonteon ja yrittää muutenkin kaikin mahdollisin keinoin ehkäistä ilmastonmuutosta ja sopeutua siihen, mikä on väistämätöntä.

Vaikuttaakin siltä, että valtion omistajapolitiikalle olisi syytä tehdä oma ilmasto- ja energiastrategiansa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.