He jotka kirjoittavat öisin

Osallistuin tänään Kirjamessuilla Suomen Tietokirjailijaliiton paneeliin, jossa minun lisäkseni olivat Mari G-R (sd) sekä Sanna Perkiö (kok). Meitä jututettiin kirjallisuuden, erityisesti tietokirjallisuuden tulevaisuudesta, mutta varsinaisena pihvinä oli puhua siitä, miten tietokirjallisuuden kirjoittaminen saataisiin nykyistä kannattavammaksi.

Valtion varoista maksetaan vuosittain kirjailijoille ja kääntäjille apurahoja ja avustuksia korvaukseksi siitä, että heidän kirjoittamiaan ja kääntämiään kirjoja pidetään maksuttomasti käytettävissä yleisissä kirjastoissa.

Tietokirjailijat kokevat epätasa-arvoisena sen, että apurahojen ja avustusten kokonaismäärästä 90 % menee kaunokirjallisuuden tekijöille ja vain 10 % tietokirjailijoille. Oppikirjojen tekijöille ei makseta korvausta laisinkaan – tämä siitä huolimatta, että lainatuista kirjoista noin puolet on oppi- ja tietokirjallisuutta.

Kirjastoapurahoihin käytettävän summan laskentaperusteena ovat kaikki kirjastoista tehdyt lainaukset, mutta korvaukset maksetaan lähes kokonaan kaunokirjallisuudelle.

Eduskunnan sivistysvaliokunta on useaan otteeseen esittänyt, että järjestelmän olisi kohdeltava eri kirjallisuudenlajeja tasapuolisesti. Vihreiden kansanedustaja Erkki Pulliainen teki joku aika sitten hallitukselle kirjallisen kysymyksen (jonka itsekin allekirjoitin) siitä, milloin hallitus aikoo tuoda eduskunnalle lakiesityksen, joka tekee kirjastokorvausjärjestelmästä kaikille teoslajeille oikeudenmukaisen ja sisällyttää oppikirjat korvausjärjestelmään

Opetusministeriö vastasi, että ensinnäkin kirjastoapurahajärjestelmän rinnalla on tekijänoikeuslakiin sisällytetty vuonna 2007 ns. lainakorvausoikeus, joka koskee kaikkia teostyyppejä tasapuolisesti, eli myös tietokirjailijat voivat hakea lainauskorvauksia kirjoistaan. Sen sijaan kirjastoapurahajärjestelmä ei perustu tekijänoikeuksiin, vaan on harkinnanvarainen taiteen tukemisen muoto.

Miksi näin? Alun perin järjestelmä luotiin tukemaan nimenomaan kaunokirjallista luovaa työtä, eiä sitä sittemmin ole laajennettu koskemaan tietokirjoja. Tämän kummallisempaa selitystä en ole kuullut.

Ministeri vastasi kirjalliseen kysymykseemme, että opetus- ja kulttuuriministeriössä on kyllä tarkoitus tänä selvittää, miten nykyistä kirjastoapurahalakia tulisi kehittää, ja että tässä yhteydessä olsi tarkoitus tarkastella myös eri kirjallisuuden lajien asemaa järjestelmässä samoin kuin kirjastoapurahoihin käytettävissä olevan rahasumman laskentaperusteita.

Melko varmaa on, että jollei juuri tietokirjojen kirjastokorvaukset, niin luultavasti hyvitysjärjestelmän kehittäminen on jollakin tavalla mukana seuraavissa hallitusneuvotteluissa. Voisi ajatella, että tuo edellä mainittu selvitys voisi toimia tausta-aineistona myös näissä neuvotteluissa, jos krijastokorvausjärjestelmän uudistamiselle löytyy tulevasta hallituksesta halukkuutta.

Tietokirjailijoillekin soisi paremman korvauksen tehdystä työstä. Mielestäsi on selvää, että luovan työn edellytyksiä on parannettava laajentamalla myös hyvitysmaksujärjestelmää. Sähköinen kirja tulee ja heikentää samalla tekijänoikeustuloa, mikä ei ole oikein tekijän kannalta, jos kustantaja kuitenkin hyötyy sähköisesti välitetyistä kirjoista. Tehdystä työstä kuuluu saada korvaus myös luovan työn alueella. Ei ole erityisen kannustavaa kirjoittaa päivätyön ohessa, viikonloppuisin, lomalla ja öisin. Varmasti (tieto)kirjallisuuden tulevaisuus turvataan ainakin sille, että kirjoittamalla voi jotenkin elää – ellei pelkillä kirjasto-ja lainakorvauksilla, niin niiden lisäksi apurahoilla ja tulevaisuudessa toivottavasti myös hyvitysmaksuista kertyvillä korvauksilla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.