Sosiaaliturva

”Torpparit on vapautettava”

Outi Alanko-Kahiluoto ja Dan Koivulaakso
Helsingin Sanomat 21.11. 2010 

Palkkatyön ja yrittäjyyden välillä työskentelevistä on tulossa oikeudettomien ja alipalkattujen joukko.

Kolmasosa työmarkkinoilla olevista suomalaisista on työttömänä tai epätyypillisessä työmarkkina-asemassa. Työtä tehdään yhä useammin perinteisen palkkatyösuhteen ja yrittäjyyden välimaastossa.

Yhä suurempi osa työllistää itsensä myymällä omaa osaamistaan ja työtään. Tähän joukkoon kuuluu muun muassa toimittajia, koodaajia, kääntäjiä, tulkkeja, taiteilijoita, siivoojia ja hoitoalan ammattilaisia.

Freelancerit, toiminimellä työskentelevät ja muut itseään työllistävät ovat nykyisen työ- ja sosiaalilainsäädännön väliinputoajia. Nämä 2000-luvun torpparit ovat toimeksiantajistaan riippuvaisia, mutta heiltä puuttuu palkkatyösuhteessa olevan sosiaaliturva. He kantavat yrittäjän riskin, mutta heillä ei ole mahdollisuutta yrittäjän voittoon. Heidän ansionsa ja muut työehtonsa jäävät helposti palkansaajia kehnoimmiksi, eikä heillä välttämättä ole ammattiliittoa turvanaan.

Työnantajille työn teettäminen yrittäjämuotoisesti voi olla keino leikata työvoimakustannuksia. Kun aiemmin palkansaajan asemassa ollut joutuu alihankkijan asemassa myymään työpanostaan entiselle työnantajalleen, puhutaan pakkoyrittäjyydestä. Ongelmana ei ole niinkään toimeentulon niukkuus kuin epävarmuus sen jatkuvuudesta.

1900-luvun alun Suomessa käytiin kiivasta poliittista keskustelua torpparien ja muiden vuokratilallisten taksvärkistä eli päivätyövelvollisuudesta. Ongelmat ratkaistiin pian itsenäistymisen jälkeen säädetyllä torpparilailla.

Nyt 2000-luvun alussa olisi aika vapauttaa nykyajan torpparit ja säätää lakeja, jotka parantavat itseään työllistävien asemaa työmarkkinoilla.

Palkkatyön ja yrittäjyyden välillä työskentelevän ei tarvitse olla alistettu torppari. Hän voi olla myös nykyajan trubaduuri, joka kiertää iloisesti maita ja mantuja ja valitsee itse, milloin ja kenelle haluaa esiintyä.

Jo nyt itsensä työllistäminen voi olla työntekijän itsenäisyyttä korostava elämäntapavalinta. Hintana vapaudesta kuitenkin on toimeentulon ja sosiaaliturvan epävarmuus.

Tärkeintä on päivittää työ- ja sosiaalilainsäädäntö vastaamaan nykyisen työelämän moninaisuutta. Remontin voisi aloittaa työttömyysturvajärjestelmän korjaamisesta. Nykyisin järjestelmä on liian jäykkä reagoidakseen riittävän nopeasti itseään työllistävien alati muuttuvaan työmarkkina-asemaan – työtä saatetaan tehdä tänään yrittäjämuotoisesti ja huomenna työsuhteessa.

Palkansaajien työttömyyskassa ei voi nykyisin vakuuttaa itseään työllistäviä, ja työvoimaviranomaiset luokittelevat heidät yleensä yrittäjiksi. Yrittäjien sosiaaliturva on kuitenkin pienituloisille itseään työllistäville liian kallis, sillä yrittäjät maksavat työttömyyskassaansa enemmän kuin palkansaajat.

Yrittäjien työttömyyskassan kautta voi päästä ansiosidonnaisen korvauksen piiriin vasta 18 kuukauden työskentelyn jälkeen. Lisäksi ansiosidonnaisen työttömyyskorvauksen saamisen ehtona on neljän kuukauden täydellinen työn keskeytys tai toiminnan lopettaminen sekä työvälineistä luopuminen. Itseään työllistäville vaatimus on naurettava – työhän jatkuu taas, kun seuraava toimeksiantaja löytyy.

Neljän kuukauden karenssi ja vaatimus työvälineiden myynnistä olisikin poistettava laista. Myös palkansaajien työttömyyskassojen jäsenyys pitäisi avata niille, jotka eivät työskentele perinteisessä työsuhteessa.

Muuten itseään työllistävistä tulee työmarkkinoille kasvava, alipalkattu paarialuokka, jolla ei ole kunnollista työsuhdeturvaa tai neuvotteluvoimaa. Heistä voi tulla samanlainen oikeudettomien työläisten joukko kuin vuokratyöntekijöistä.

Tilanteen korjaamiseksi ei ole erityisiä esteitä. Jo nykyään kuuluminen työosuuskuntaan, jossa jäsenten omistusosuus on alle 15 prosenttia, tekee mahdolliseksi yrittäjämuotoisten tulojen hankkimisen ilman, että henkilö menettää työttömyysturvaansa.

Myös ammattiliitojen on otettava itsensä työllistäjien ja vuokratyöntekijöiden asia omakseen.

Lainsäädäntöä päivittämällä itsensä työllistäminen voi kasvattaa työelämän mielekkyyttä ja vähentää työttömyyttä. Se synnyttäisi uusia luovia työn tekemisen käytäntöjä ja sitä kautta uusia monimuotoisia yrityksiä.

Pitkällä aikavälillä paras tapa turvata sosiaaliturva myös epätyypillisissä työsuhteissa työskenteleville on kaikille kuuluva perustulo. Se antaisi mahdollisuuden siirtyä joustavasti työstä toiseen ilman väliinputoamisia ja turhaa byrokratiaa.

Outi Alanko-Kahiluoto
Dan Koivulaakso

Alanko-Kahiluoto on vihreiden kansanedustaja, Koivulaakso Vasemmistonuorten puheenjohtaja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.