Miksi lakien säätäminen voi joskus maistua niin pahalta

Osmo Soininvaara on tuonut kirjassaan Miksi asioista päättäminen on niin vaikeaa (Teos, 2010) ansiokkaasti esiin niitä ongelmia, joita Sata-komitean päätöksentekoon liittyi.

Rivikansanedustajan näkökulmasta Sata-komitean työskentelyyn liittyy eräs hankaluus, joka alkaa pikku hiljaa tulla esiin, mitä enemmän Sata-komitean esityksiä eduskunnassa käsitellään.

Lakeja valmistellaan nykyisin yhä useammin erilaisina paketteina. Tämän takia kansanedustajien voi olla vaikea hahmottaa paketin yksittäisiä osia erikseen. Osilla myös tehdään kauppaa keskenään.

Laki toimeentulotuen leikkaamisesta koulutuksesta kieltäytyvältä tai koulutuksen keskeyttävältä alle 25-vuotiaalta, jota eduskunnassa on tänä syksynä käsitelty, tuli kansanedustajien päätettäväksi osana Sata-pakettia. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenen näkökulmasta laki ja sen käsittelyprosessi on ollut tämän hallituskauden ikävin ja kummallisin.

Epäilemättä kaikki Sata-komitean osapuolet – hallitus, työnantaja, palkansaajajärjestöt – saivat komiteassa jotakin mieleistään läpi. Tämä ei valitettavasti takaa sitä, että kokonaisuus olisi joka kohdassa heikoimpien kannalta oikeudenmukainen. Tämän on Sata-komitean jäsen Heikki Hiilamo tuonut terävästi esiin. Laki toimeentulotuen leikkaamisesta alle 25-vuotiaalta nuorelta on Sata-komiteassa päätetyn lakipaketin heikoin kohta.

Lain puolustajia ei olekaan juuri julkisuudessa kuulunut sen jälkeen, kun asiantuntijat sosiaali- ja terveysvaliokunnassa kritisoivat esityksen. Kyseessä on kuitenkin Sata-komitean yksimielinen esitys. Sen mukaan toimeentulotuen perusosaa voitaisiin jatkossa leikata alle 25-vuotiaalta nuorelta, jos hän on keskeyttänyt koulutuksen tai kieltäytynyt koulutuksesta niin, ettei hän ole enää oikeutettu myöskään työttömyysetuuteen. Perusosaa voitaisiin alentaa enintään 20 prosenttia.

Näin toimitaan nytkin esimerkiksi Helsingissä ja useilla paikkakunnilla. Jo nykyisin toimeentuloa voidaan alentaa 20-40 prosenttia. Tällä hetkellä kunnittain vaihteleva käytäntö tuotiin siis lain tasolle.

Lakia käsiteltiin ensin perustuslakivaliokunnassa, joka oli yksimielisesti lain takana. Valiokunta katsoi, että vaikka toimeentulotuen leikkaaminen voi tuntua kohtuuttomalta, se voidaan silti hyväksyä, koska tarkoitus on hyvä:

"Valiokunta ei sinänsä pidä täysin asianmukaisena, että yhden etuuden epääminen aiheuttaa samalla toisen, tarkoitukseltaan erilaisen etuuden alentamisen varsinkin kun on kysymys viimesijaisesta toimeentulon turvasta. Sääntelyn tavoite, nuoren henkilön aktivoiminen työelämään ja yhteiskuntaan yleisemminkin, on kuitenkin perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävä etenkin, kun otetaan huomioon perustuslain 18 §:n 2 momentti, joka koskee julkisen vallan velvollisuutta edistää työllisyyttä ja pyrkiä turvaamaan jokaiselle oikeus työhön. Lisäksi valiokunta korostaa toimeentulotukilain edellä mainitun 10 §:n 4 momentin merkitystä siltä kannalta, että se velvoittaa ehdotettua säännöstä sovellettaessa varmistamaan, ettei yksittäistapauksessa synny perustuslain 19 §:n 1 momentin vastaisia tilanteita (PeVL 31/1997 vp , s. 4/II). ".

Perustuslakivaliokunta ei siis kyseenalaistanut lain tarkoitusta. Toiseksi PeV uskoi, että kunnissa tullaan ensin kartoittamaan nuoren kokonaistilanne – siis syy koulutuksesta kieltäytymiseen – jolloin nuoren kannalta "kohtuutonta" tilannetta ei pääse syntymään, koska nuorelle voidaan antaa hänen tarvitsemansa tuki – oli kyse sitten vakituisesta asunnosta, päihdehoidosta, tai esimerkiksi terapiasta.

Perustuslakivaliokunnassa myös oppositio oli yksimielisesti lakiesityksen takana. Kritiikki lakia vastaan nousi esiin vasta sosiaali- ja terveysvaliokunnan asiantuntijakuulemisissa. 

Lakiin sisältyy kaksi momenttia, josta ensimmäinen on parannus nykytilaan. Momentilla korotetaan nykyinen toimeentulolain mukainen 150 euron etuoikeutettu tulo 200 euroon. Tämä pykälä on erittäin hyvä toimeentulotuella elämään joutuvan näkökulmasta. Toinen pykälä, toimeentulotuen leikkaaminen, on kuitenkin epäonnistunut.

Sata-komitea perustelee esitystä sillä, että huolimatta siitä, että nuorelta on evätty työmarkkinatuki, hän on kuitenkin edelleen voinut saada toimeentulotukea. Tätä Sata-komitea pitää epätarkoituksenmukaisena, sillä työttömyysturvan leikkaamisen ”kannustusvaikutus” ei toteudu, jos nuori kuitenkin voi saada toimeentulotukea.

Miksi esitys ei kuitenkaan ole oikeudenmukainen? Valtakunnallisen Työpajayhdistyksen puheenjohtajana tunnen erittäin hyvin sen joukon, jota tämä lakiesitys koskee. Kokemukset etsivästä nuorisotyöstä ja työpajatoiminnasta ovat osoittaneet, että koulutuksesta kieltäytyminen tai sen keskeyttäminen ovat useimmiten oire nuoren vaikeasta elämäntilanteesta.

Ehdotin siksi sosiaali- ja terveysvaliokunnassa ministeri Risikolle, että lakia muutettaisiin siten, että ennen kuin toimeentuloa voidaan leikata, tulee nuorelle tarjota apua ja ratkaisumahdollisuuksia hänen tilanteeseensa. Työpajalla voitaisiin selvittää ne syyt, jotka ovat aiheuttaneet koulutuksesta kieltäytymisen tai sen keskeyttämisen. Työpajalla nuorelle voidaan myös tehdä henkilökohtainen palvelusuunnitelma, joka edistää hänen eteenpäin pääsemisen mahdollisuuksiaan. Risikko torjui tämän ehdotuksen.

Lakiesitys on nurinkurinen, sillä siinä esitetään, että suunnitelma nuoren tarvitsemista toimenpiteistä tehdään vasta toimeentulotuen leikkaamisen yhteydessä. Suunnitelma laadittaisiin yhteistyössä nuoren ja työvoimaviranomaisten ja muiden viranomaisten kanssa. Jos nuori kieltäytyisi työpajapaikasta ja muista palveluista, voitaisiin harkita toimeentulotuen leikkaamista. Jos toimeentulotuki leikataan ensin, miksi nuori olisi enää motivoitunut tulemaan työpajalle?

Esitys olisi jotenkin hyväksyttävissä, jos nuoren henkilökohtainen palvelusuunnitelma tehtäisiin heti kun toimeentulotien leikkuri uhkaa kohdistua nuoreen, ja ehtona sille ettei tukea leikata, olisi nuoren osallistuminen esimerkiksi työpajatoimintaan.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan asiantuntijakuulemisissa esitettiin myös epäilys siitä, kuka kokonaisharkinnan kunnissa tekisi ennen toimeentulotuen leikkaamista. Työ- ja elinkeinoministeriöllä ei ole siihen resursseja eikä valmiuksia. Sosiaalivirkailijoille on esimerkiksi Helsingissä puolen vuoden jono. On pelko siitä, että toimeentulotuen perusosan leikkaamisesta tulee automaattinen toimenpide eikä kokonaisharkintaa pystytä aina tekemään.

Voi todeta myös, että työttömyysturvalain ja toimeentulotukilain lähtökohdat ovat erilaisia. Työttömyysturvalain tarkoituksena on turvata työttömän henkilön mahdollisuudet hakea työtä, kun taas toimeentulotuki on viimesijainen taloudellinen tuki, jonka avulla turvataan ihmisarvoisen elämän kannalta vähintään välttämätön toimeentulo.

Lain kohteena ovat erittäin vaikeassa asemassa ja syrjäytymisvaarassa olevat nuoret. On epäuskottavaa, että nämä nuoret kokevat toimeentulotuen leikkaamisen kannustavana. Päinvastoin, he saattavat kokea toimeentulotuen leikkaamisen jälleen yhtenä epäonnistumisena sekä rangaistuksena yhteiskunnan taholta, mitä se tietysti onkin. Pakotteet eivät kuitenkaan voi toimia, jos nuorella ei ole riittäviä voimavaroja päästä eteenpäin elämäntilanteestaan. Tämä lakiesitys kohdistuu kipeimmin sellaisiin nuoriin, jotka tarvitsisivat pikemminkin yhteiskunnalta vahvaa tukea ja apua päästäkseen eteenpäin.

Ehdotin ministeri Risikolle myös, että hän jättäisi esityksen ns. lepäämään. Perustelin esitystäni sillä, että TEM:ssä on paraikaa tekeillä selvitys ns. pakkohaun kieltäytyä vaikutuksista nuoren kannalta. Pakkohaku tarkoittaa sitä, että nuorelta voidaan evätä oikeus työmarkkinatukeen, ellei hän hae yhteishaussa mitään koulutuspaikkaa. Pakkohaku on ongelmallinen monesta syystä, mm. siksi, että se ohjaa nuoria työmarkkinatuen menettämisen pelossa hakemaan koulutuspaikkoja, joita he todellisuudessa eivät halua. Moni keskeyttää koulutuksen tai jää aloituspaikkojen riittämättömyyden takia kokonaan ilman koulutuspaikkaa. Valitettavasti ministeri Risikko torjui tämänkin ehdotuksen.

En voinut äänestää lain puolesta. Toisaalta, koska ensimmäinen pykälä – etuooikeutetun tulon korottaminen – oli mielestäni hyvä enkä missään tapauksessa olisi halunnut sitä vastustaa, en voinut painaa punaistakaan nappia. Valitsin siksi äänestämättä jättämisen.

Olen ollut tästä lakiprosessista erittäin masentunut. Kolmikantaisessa politiikassa on monta kokkia hämmentämässä, ja monet ovat jo ehtineet häipyä, kun soppaa aletaan maistella, ja liemi todetaan kitkeräksi. Epäreilua on se, että usein pahanmakuisimman sakan saavat osakseen yhteiskunnan heikoimmat ja köyhimmät. Milloin pienipalkkaiset naiset, milloin pätkätyöntekijät, milloin syrjäytyneet.

Lainsäätäjä voi kuitenkin lohduttautua sillä, että lakeja voidaan muuttaa. Myös oikeudenmukaiseen suuntaan. Paraikaa on tekeillä selvitys pakkohaun vaikutuksesta syrjäytymiseen. Kun selvitys valmistuu, pitää palata myös tähän toimeentulotukea leikkaavaan lakiin. Ei ole oikein sekään, että työmarkkinatuen voi menettää siksi, ettei ole osallistunut yhteishakuun. Epäonnistuneet lait voi aina korjata.

Sanoin lain lähetekeskustelussa myös, että ministeri Risikon pitäisi lähettää kuntiin ohjekirje, ettei toimeentulotukea saa missään tapauksessa leikata automaattisesti, vaan lain perusteluosaan kirjatusta kokonaisharkinnasta on oikeasti pidettävä kiinni. Tämä toteuttaisi myös ensi vuonna voimaan astuvan nuorisolain henkeä, joka velvoittaa viranomaiset toimimaan moniammatillisesti yhteistyössä hallintokuntien yli nuoren hyväksi, jottei yksikään nuori putoa palveluiden väliin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.