Arvoisa äänestäjä,

Kiitos viestistäsi. Ymmärrän tietenkin pettymyksesi, koska ydinvoima oli meillekin suuri pettymys.

Mutta jos olisimme lähteneet hallituksesta, hallitus ei olisi kaatunut. Ja jos olisimme menneet oppositioon, olisimme joutuneet ydinvoimamyönteiseen oppositioon. Ydinvoimamyönteinen oppositio varmisti ydinvoimalupien läpimenon. Ainoastaan Vihreät äänestivät kaikissa vaiheissa ydinvoimaa vastaan. 
Vihreät on Suomen ainoa puolue jonka kaikki kansanedustajat ovat aina ja kaikissa olosuhteissa äänestäneet ydinvoimaa vastaan. Jos et enää äänestä meitä, toivotan onnea puolueen etsimiselle; joudut ehkä äänestämään Köyhien puoluetta, Itsanäisyyspuoluetta tai muuta sellaista puoluetta, joka ei ole koskaan ollut eduskunnassa.

Ydinvoimaa käsiteltiin viime keväänä mm. sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, jossa tein ydinvoimalupia vastaan eriävän mielipiteen. Mm. vasemmistoliiton edustaja äänesti kuitenkin tyhjää, ja demareiden edustaja ydinvoiman puolesta. Valiokunnassa ydinvoimamyönteinen kanta voitti opposition tuella. 

Eduskunnassa ei ole Vihreiden lisäksi toista puoluetta, jonka kaikki edustajat olisivat kaikissa valiokunnissa, valtioneuvostossa ja eduskunnassa äänestäneet ydinvoimaa vastaan. 

Jos olisimme lähteneet hallituksesta, Keskusta olisi todennäköisesti avannut vesilain, ja Vuotos ja Kollaja olisi rakennettu. 

Minusta meillä oli kaksi huonoa vaihtoehtoa, jääminen ja lähteminen, ja valitsimme vähemmän huonon vaihtoehdon. 

Olen tehnyt neljä vuotta töitä niin paljon, että en missään tapauksessa olisi voinut tehdä yhtään enempää enkä myöskään yhtään paremmin. Ymmärrän tietysti, jos se ei riitä. Selllaista on demokratia. 

 
Kävin tänään ennakkoäänestämässä Postitalossa. Kun tulin ulos talosta, näin postitalon seinässä Mannerheimintien puolella Greenpeacen ydinvoimanvastaisen valtavan banderollin, ja aktivistit roikkumassa korkeuksissa köysien varassa ”Pysäytä ydinvoima” -lakanansa vierssä. 
 
Taistelu jatkuu, se on selvä. 
 
Olen itse taustaltani kirjallisuudentutkija. Kirjallisuudelle ja politiikalle on mielestäni yhteistä tietty idealismi – molempien on tavoiteltava mahdotonta. Kun kirjallisuus lakkaa haaveilemasta mahdottomasta, ja alkaa kuvailla vain jo ajateltuja ja nähtyjä asioita, syntyy henkisesti kuollutta kirjallisuutta. Kun politiikka luopuu ajatuksesta tehdä mahdoton mahdolliseksi, loppuu politiikka sanan ideologisessa merkityksessä. 
 
Näin minä ajattelen. Ja olen valmis lopettamaan politiikassa toimimisen, kun en enää jaksa kiivetä seinää ylös, roikkua köyden varassa tyhjyys alapuolellani. Niin kauan kuin voimia on jäljellä, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kiivetä seinää ylös. 
 
Pahoittelen pateettista vastaustani, mutta ovat nämä minunkin mielestäni vaikeimmat vaalit ikinä. 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.