Myös asumistuen olisi tuettava työssäkäyntiä

Nykyistä hallitusta voi haukkua monesta asiasta, mutta sitä ei voi kieltää, etteikö hallitus olisi tehnyt joitain hyviä päätöksiä köyhimpien hyväksi. Puolison tulojen vaikutuksen poistaminen työttömän puolison työmarkkinatuesta paransi etenkin pienituloisimpien naisten tilannetta. Hallitusneuvotteluissa sovittiin perusturvan parantamisesta 100 eurolla. Pelkkää työmarkkinatukea saavalle perusturvan korotus tuli täysimääräisenä. Päätöksen ansiosta 10 000 suomalaista kotitaloutta pääsi pois toimeentulotukiriippuvuudesta.

Perusturvan korotuksesta hyötyivät vähemmän ne työmarkkinatukea saavat, jotka joutuvat tukeutumaan myös toimeentulotukeen, sillä perusturva luetaan tuloksi toimeentulotuessa. Tästä syystä useimpien työttömän työmarkkinatukea saavien nettotulot nousivat 100 euron perusturvan korotuksen ansiosta lopulta vain 30 euroa kuukaudessa.

Toimeentulotuen saajat ovat tämän yhteiskunnan köyhimpiä. Kysymys siis kuuluu, emmekö voisi tehdä päätöksiä, jotka auttaisivat myös toimeentulotuen saajia. Hallitus teki äskettäisissä budjettineuvotteluissa päätöksen siitä, että työttömyysrahaan tuli 300 euron suojaosuus. Päätöstä on kritisoitu siitä, ettei toimeentulotukea saava kotitalous juuri hyödy tästäkään parannuksesta, sillä satunnaiset tulot leikkaavat välittömästi toimeentulotukea.

Suomalaisen perusturvan perusajatus on se, että yhdessä yleisen asumistuen kanssa Kelan perusturvaetuuden tulisi olla tasoltaan niin korkea, että tarvetta viimesijaiseen ja tarveharkintaiseen toimeentulotukeen ei syntyisi tai tarve olisi mahdollisimman lyhytaikainen. Tosiasiassa toimeentulotuella eletään yhä pitempiä jaksoja. Perusteltua olisikin, että myös toimeentulotuen suojaosaan tehtäisiin jonkinlainen parannus, joka voisi olla esimerkiksi 180e/kk (nyt suojaosa on 20% tulosta tai max. 150e/kk).

Köyhyyden vähentämisen näkökulmasta toimeentulotukiriippuvuus on osoittautunut sosiaalipolitiikan kompastuskiveksi. Kasvava joukko suomalaisia on yhä pidempään yhtaikaa asumistuen, työmarkkinatuen ja toimeentulotuen varassa. Toimeentulotuesta on tullut yleisen asumistuen jatke, sillä asumistuki on jäänyt jälkeen todellisesta vuokrien kasvusta. Asumistukea, työmarkkinatukea ja toimeentulotukea saava jää vangiksi köyhyyden katiskaan, sillä satunnaiset tulot leikkaavat pois kaikkia etuuksia. Työtä ei käytännössä voi ottaa vastaan, sillä pitkäaikaistyöttömälle toimeentulotuen saajalle on tarjolla vain lyhytaikaista, satunnaista työtä. Tästä syystä työmarkkinatuen ja asumistuen suojaosat ovat erittäin perusteltuja.

Asumisen kalleus on työttömyyden ohella merkittävä köyhyyttä aiheuttava syy. Vuokrat ovat nousseet niin, ettei Kelan asumistuki enää riitä vuokranmaksuun. Tämän vuoksi pienituloinen joutuu hakemaan toimeentulotukea. Valtaosalla toimeentulotuen asiakkaista, erityisesti yksin asuvilla, todellinen vuokra ylittävää asumistuen perustana olevan ns. normivuokran.

Kelan tuoreessa selvityksestä Köyhyys Helsingissä (2013) tutkitaan mm., millä tavoin Helsingin sosiaa¬liviraston ohjevuokrat  ja yleisen asumistuen vuokranormit vastasivat toimeentulotuen asiakkaiden maksamia todellisia vuokria. Selvityksen mukaan sosiaalivirasto hyväksyy yleensä toimeentulotukilaskelman perusteeksi todellisen vuokran. Näin ei kuitenkaan tapahdu aina: yksin elävistä 11–13 prosentissa on siinä tilanteessa, ettei sosiaalivirkailija ota toimeentulotukipäätöksessä kokonaan huomioon todellista vuokraa. Tämä on mahdollista, koska toimeentulotukilaissa ei ole yksikäsitteistä normia sille, miten suuret asumiskustannukset pitää hyväksyä toimeentulotuen perusteeksi. Harkintavalta on sosiaalivirkailijoilla. Kun toimeentulotuen asiakas ei saa sosiaalivirastosta rahaa koko vuokran maksamiseen, hän joutuu maksamaan vuokransa toimeentulotuen perusosalla. Tällöin rahaa ei enää riitä ruokaan. Leipä on haettava leipäjonosta.

Kelan selvityksestä ilmenee myös, että heikoiten yleinen asumistuki on noussut siellä, missä vuokrat ovat kovimmat eli suurilla kaupunkiseuduilla, ja eniten siellä, missä asuminen on edullisempaa, eli haja-asutusalueilla. Köyhyyden vähentämiseksi pitäisi tehdä juuri päinvastoin. Kun asuminen on kalleinta isoissa kaupungeissa, tulisi niissä myös sallia suuremmat normivuokrat kuin muualla maassa. Asumistuessa kaikkein syrjityin ryhmä ovat pääkaupunkiseudun yksinasuvat: heidän vuokransa on noussut suhteessa eniten ja asumistuki kasvanut suhteessa vähiten. Kaikkein vähiten tuloista vuokranmaksun jälkeen jää käteen työttömillä.

Perustuslain 19. pykälän mukaan asuminen kuuluu ihmisarvoisen elämän edellytyksiin. Toimeentulotuki taas on tarkoitettu tukemaan ihmisen elämisen edellytyksiä silloin, kun omat voimavarat eivät riitä toimeentulon hankkimiseen. Toimeentulotuen asumislisän pitäisi siis olla sillä tasolla, ettei kukaan joutuisi leipäjonoon maksaakseen vuokransa ja välttääkseen asunnottomuuden.

Paras kuitenkin olisi, että yleinen asumistuki olisi riittävällä tasolla niin, ettei kenenkään tarvitsisi turvautua toimeentulotukeen vuokranmaksun takia. Toimeentulotuki koetaan usein byrokraattiseksi, epävarmaksi ja nöyryyttäväksi sosiaaliturvan muodoksi. Virkailijoiden harkintavaltaa pelätään. Ajan saaminen sosiaalivirkailijan puheille kestää pahimmillaan viikkoja. Toimeentulotukea saava joutuu tilivelvolliseksi jokaisesta tililleen talletetusta eurosta.

Köyhyyden vähentämiseksi kaikkein tärkeintä on poistaa työnteon esteitä. Kaikkien etuuksien pitäisi toimia siten, että ne tukevat pienituloisen mahdollisuutta tehdä työtä. Siksi pitäisi selvittää myös, voitaisiinko asumistukea kohdistaa nykyistä paremmin myös työssäkäyville pienituloisille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.