Korvaamattomat kaupunkimetsät

Tämän päivän Helsingin Sanomat on oikeassa: Helsingin parhaiden luontoalueiden kaavoituksesta tulee vielä lihava riita.

Omalla asuinalueellani Herttoniemessä yleiskaava räiskii rakentamista surutta kiinni luonnonsuojelualueiden kylkeen, parhaille metsäalueille ja arvokkaalle rantaluonnolle ja -kallioille. Vanhankaupungin luonnonsuojelualue tarvitsee suojavyöhykkeen eikä monimuotoista vanhaa metsää pidä uhrata rakentamiselle.

Helsinki tarvitsee asuntoja. On kuitenkin väärin aloittaa rakentamista luonto- ja virkistysalueilta.  Esimerkiksi Itä-Helsingissä asuntoja voidaan rakentaa Roihupellon ja Herttoniemen teollisuusalueelle. Roihupellossa edellytykset toimivalle asuinalueelle on jo nyt olemassa, eikä asuntojen tieltä tarvitsisi raivata asukkaille tärkeitä viheralueita.

Roihupelto on aikoinaan ollut teollisuusalue kaukana keskustasta, mutta kaupungin laajennettua se on nykyisin esikaupunkialuetta. Teollisuus ei enää nykypäivänä välttämättä ole likaista, meluista ja asukkaille vaarallista. On päästävä irti ajattelusta, jossa lähiöt ovat erikseen ja teollisuusalueet erikseen. Työpaikat ja asuminen on mahdollista yhdistää Roihupellossa samaan tapaan kuin on yhdistetty vaikka Ruoholahdessa tai Arabiassa: rakentamalla riittävän korkeaa ja sijoittamalla työpaikat katutasoon.

Järkevällä suunnittelulla voimme säästää ympäristöä, viheralueita ja kaupunkimetsiä ja saada asukkaille toimivan joukkoliikenteen ja tarpeelliset palvelut kohtuullisen matkan päähän.
 
Helsingin kaupunkimetsillä on arvonsa paitsi viheralueina, myös monimuotoisuuden turvaajina. Paikoin luontoarvot ovat niin merkittäviä, ettei vastaavaa tehokkuusperiaatteella kasvatetuissa talousmetsissä usein kohtaa. Tuoreen kartoituksen mukaan Helsingin metsissä elää esimerkiksi arvokas kääpälajisto ja eteläisessä Keskuspuistossa elää toinen Suomen kahdesta alkuperäisestä lehtonataesiintymästä.

Yleiskaavaluonnoksessa luonnolle ei anneta juuri mitään arvoa. Esimerkiksi viheryhteyksiä ei ole huomioitu. Eläimet ja kasvit kuitenkin tarvitsevat katkeamattoman viheryhteyden, jotta ne pääsevät levittäytymään ja säilyvät elinvoimaisina.

Helsingin väkimäärän kasvaessa lähimetsien ja -luonnon virkistyskäytön tarve kasvaa. Kaupunkimetsät ovat myös tärkeitä melumuureja ja hiilinieluja. Ne suodattavat liikenteen saasteet ja puhdistavat ilmaa ja palauttavat sade- ja hulevedet takaisin vesitalouteen.

Kaupunkimetsien merkitys hyvinvoinnille on mittaamaton. Lapsille lähimetsä on usein paikka, jossa saa alkunsa koko elämän mittainen suhde luontoon. Lapsena luonnossa leikkinyt osaa suojella luontoa myös aikuisena. Luonto on paljon enemmän kuin nurmikenttä tai puisto. Se on seikkailu.

Etenkin heikommin liikkuville ja vähävaraisille lähivirkistys- ja liikuntamahdollisuudet ovat tärkeitä, ja ne säästävät pitkän pennin ennaltaehkäisevänä terveydenhuoltona.

Kaupunkimetsät kuuluvat kaikille, mutta jos ne kaavoitetaan, niistä tulee harvojen etuoikeutettujen yksityispihoja, tai mikä pahempaa, asfalttipäällysteisiä parkkipaikkoja. Kaupungeissa ei liiemmälti ole maksuttomia oleskelupaikkoja, joten kaupunkimetsissä on kysymys myös demokratiasta: kenelle kaupunki kuuluu?

Vastaus on helppo: kaikille kaupungin asukkaille. Siksi kaupunkimetsien puolesta saa ja kannattaa pitää meteliä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.