Hallitus heikentää lastensuojelua omilla päätöksillään

Oli pakko haukkua eilisessä eduskunnan salikeskustelussa hallituksen perhehoitolaki. Lailla perhehoitoon sijoitettujen lasten maksimilukumäärä pienennetään seitsemässä lapsesta neljään. Demarit perustelivat salikeskustelussa lakia lapsen edulla, mutta sitä siinä ei ole loppuun saakka ajateltu. Jätin siksi esitykseen vastalauseen.

Äänestin lakiesitystä vastaan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, koska se heikentää lastensuojelun tilannetta. Etenkin demareiden ajama perhehoitolaki sivuuttaa paitsi lapsen edun, myös päällä olevan lastensuojelun kriisin. Sehän meillä on – minkä tietää jokainen suomalainen tähän päivään mennessä.

Lastensuojelun sijaisperheistä on kova pula. Liian moni lapsi tai nuori elää olosuhteissa, josta olisi hyvä päästä pois.  Tässä tilanteessa hallitus säätää lain, joka vähentää sijaisperheiden ja sijoituspaikkojen määrä lastensuojelussa.  Jos lapsen etu olisi ollut etusijalla, tätä esitystä ei olisi annettu.

Perhehoitolaki on malliesimerkki nykyisen  hallituksen huonosta lainvalmistelusta. Se on ristiriidassa hallituksen omien aikaisempien päätösten kanssa. Hallitushan on linjannut, että Suomi pyrkii vähentämään laitoshoitoa, sillä olemme lastensuojelussa huomattavan laitosvaltainen maa muihin Pohjoismaihin verrattuna. Laitoshoito ei ole yhtä yksilöllistä kuin perhehoito, jonka tulokset myös lapsen myöhemmän elämänkaaren kannalta ovat valoisammat kuin laitoshoidossa.

Hallituksen päätöksellä vähennetään perhehoitoa ja korvataan se myöhemmin lapsen tulevaisuuden kannalta tuloksiltaan ei niin hyvällä ja lisäksi kalliimmalla laitoshoidolla. En ymmärrä.

Samoin hallitus on linjannut, ettei hallitus työttömyyden, taantuman ja kuntatalouden kriisin oloissa enää tee uutta lainsäädäntöä, jolla se lisäisi kuntien kustannuksia ja tehtäviä. No, perhehoitolailla hallitus lisää sekä kuntien tehtäviä että kustannuksia.

Olen hyvilläni sentään siitä, että eduskunnassa saimme lakiin siirtymäajan. Nykyisin perhekodeissa asuvien lasten ei tarvitse siirtyä näistä laitoksiin, vaan he saavat olla perheissä loppuun saakka. Lain seurauksena on kuitenkin se, että jos perheessä on jo neljä lasta, niin enempää ei jatkossa voi ottaa. Tämä vähentää perhehoidon paikkoja.

Päätös rajata perhehoitoa saavien lasten määrä seitsemästä neljään aiheuttaa sen,  ettei perhehoitoa antavissa perheissä ole enää varaa siihen, että molemmat vanhemmat olisivat kotona lapsia varten. Toisen on pakko mennä töihin, mikä heikentää sitä tukea ja turvaa, jonka sijoitetut lapset saavat. Se heikentää myös perhehoitajien jaksamista ja perhehoidon houkuttelevuutta. Kahden kotona olevan vanhemman on helpompi ottaa vastuuta ja jakaa vaikeitakin tilanteita kuin yhden.

Seuraavan hallituksen pitääkin ratkaista, mitä se tekee perhehoidon palkkioille. Jos perhehoitoa halutaan kasvattaa, palkkioita on nostettava. Kaikki laskelmat osoittavat, että perhehoito on  joka tapauksessa aina hyvin paljon edullisempaa kuin laitoshoito.

Omituista niin perhehoitolain valiokuntakäsittelyssä kuin eilisessä salikeskustelussa olivat ne argumentit, joilla sitä puolusteltiin. Sosiaalidemokraatit perustelivat lain tarkoitusta sillä, että muistisairaiden, vanhusten ja vammaisten perhehoitoa pitää kehittää.  En millään lailla kiistä sitä, mutta ihmettelen: jos olisi haluttu parantaa nimenomaan näiden ihmisryhmien perhehoitoa, eikö olisi pitänyt keskittyä siihen eikä tehdä lakiesitystä, jolla heikennetään lasten ja nuorten perhehoidon mahdollisuuksia?

Luulisi, että näinä aikoina haluttaisiin parantaa lastensuojelua ja erityisesti perhehoitoa eikä tehdä juuri päinvastoin. Perhehoitolaki on eduskunnan loppukauden surullisimpia lakiesityksiä.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.