Taide

Kulttuurimanifesti 2015

Taiteen vapaus on kaiken lähtökohta.
Poliitikkojen ei pidä sanoa, millaista taiteen tulee olla
vaan huolehtia taiteen tekemisen edellytyksistä.

Vain ollessaan vapaata
taiteella on mahdollisuus kyseenalaistaa,
olla kriittinen katse yhteiskuntaan.

Taiteella on itseisarvo.
Taide tuottaa hyvinvointia,
mutta sen tehtävänä ei ole
hyvinvoinnin tuottaminen.

***

Taiteen ja kulttuurin rahoitusta
ei voi jättää kaupallisuuden, mesenaattien
tai kuntien vapaaehtoisuuden varaan.

On häpeällistä, että kulttuurin osuus
valtion budjetista on alle prosentin.

Tarvitsemme uusia keinoja taiteen rahoituksen turvaamiseksi .

Kulttuuriprosenttiperiaatteesta on pidettävä kiinni.
Se tulee ulottaa kaikkien hallinnonalojen budjetteihin.
Jos opetus- ja nuorisotoimen budjetista
varattaisiin prosentti kulttuuripanostuksiin,
voisivat taiteilijat työskennellä
kouluissa, päiväkodeissa, nuoriso- ja vanhustentaloilla
ja tuoda taiteen lähemmäs ihmisiä.

On tärkeää, että meillä on laitosteattereita, orkestereita ja oopperaa.
Vapaan taiteen kenttä tarvitsee kuitenkin erityistä tukea
– sen osuus taiteen rahoituksesta on edelleen minimaalinen.

 ***

Taidetta ei ole ilman ihmisiä, jotka sitä tekevät.
Siksi parasta taiteen tukemista on taiteilijan työn tukeminen.

Apurahojen ja taiteilijaeläkkeiden määrää on lisättävä
ja niiden tasoa nostettava.
On säädettävä taiteilijaeläke.

Taiteilijan on saatava korvaus työstään.
Tekijänoikeudet ja hyvitysmaksut on turvattava.
Kirjailijoiden lainauskorvaukset on nostettava pohjoismaiselle tasolle.

Itsensä työllistävien, apurahansaajien ja freelancereiden
sosiaaliturvan aukot pitää korjata.

Taiteilijoiden asemaa parannetaan säätämällä perustulo.

***

Kulttuurin tulee olla kaikkien saatavilla.
Lähiö ilman kirjastoa on kuin metsä ilman linnunlaulua.

Sivistysvaltiossa kuka tahansa lahjakas nuori voi kouluttautua
säveltäjäksi, näyttelijäksi tai kuvataiteilijaksi
perheensä varallisuudesta riippumatta.

Taide on kansakunnan muisti, peili ja itseymmärrys,
ja sellaisena taide on kansakunnan hyvinvoinnin perusta
ja edellytys.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.