Taide

Raha ei riitä

Näinä aikoina joutuu yhä useammin puolustamaan itselleen merkityksellisten asioiden itseisarvoa, oli kyse sitten luonnosta, tieteestä tai taiteesta.

Syynä on yhtäältä ajan markkinahenkisyys, toisaalta lama. Kun vähenevistä resursseista joudutaan kilpailemaan, arvot kovenevat. Tästä syystä kuulee yhä useammin sanottavan, että kyllä taiteenkin pitää ”legitimoida itsensä”, oikeuttaa olemassaolonsa – toisin sanoen todistaa olevansa hyödyksi ihmisille ja yhteiskunnalle. Etenkin vasemmisto käyttää aikaisempaa useammin kulttuurin hyvinvointivaikutuksia argumenttina, jolla taiteen olemassaolo voidaan – tai pitää – oikeuttaa.  

Sosiaalisessa mediassa taas leviää artikkeleita, joissa todistellaan luonnossa kulkemisen hyvinvointivaikutuksilla. Jaan itsekin mielelläni näitä juttuja eteenpäin – lähimetsä on tärkeä myös omalle hyvinvoinnilleni. Samoin jaan mielelläni eteenpäin artikkeleita, joissa todistellaan kirjallisuuden terapeuttista vaikutusta ihmiselle. Kuten metsässä kulkeminen, myös kirjallisuuden lukeminen auttaa ihmistä sinuiksi ajatustensa kanssa. Ymmärrys toista kohtaan lisääntyy, aggressiot vähenevät, hyvinvointi lisääntyy.

Luonnon tai taiteen itseisarvolla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä minun olemassaoloni tai arvostusteni kanssa. Eivät ne tarvitse minun hyväksyntääni oikeuttaakseen olemassaolonsa. Monimuotoinen metsä on arvokas sinänsä, vaikken koskaan kulkisi siellä. Luonnon monimuotoisuudella on arvonsa, vaikken voi todistaa jok’ikisen lajin olemassaoloa. Taide taas tuottaa ilmiselvästi hyvinvointia, mutta olisi virhe ajatella, että hyvinvoinnin tuottaminen olisi sen tehtävä. Monimuotoisen suon tai taide-esineen itseisarvo ei määräydy sen hyödyn mukaan.

Mutta minkä sitten? Mitä ihmettä itseisarvo tarkoittaa? Juuri itseisarvo tuntuu täysin vastakkaiselta meidän aikamme vaatimukselle tehokkuudesta, tuottavuudesta ja hyödyllisyydestä.

Itseiasarvo on jotakin, mikä ei tyhjene asian rahalliseen arvoon, vaihto-arvoon, arvoon markkinoilla. Taide voi olla arvokasta ja taiteeseen sijoittamalla ja myymällä voi hyvin tehdä omaisuuksia. Taide-esine voi tulevaisuudessa olla suunnattoman arvokas, vaikkei kukaan maksaisi siitä nyt mitään. Ja päinvastoin: jos joku maksaa taideteoksesta miljoonan, taideteoksella on edelleen itseisarvonsa, joka ei tyhjene sen vaihtoarvoon. Hyödykkeen arvo sen sijaan kasvaa sitä suuremmaksi, mitä suuremman korvauksen – taloudellisen voiton – siitä saamme.

Taideteoksen arvo on muualla: taiteilijan ja taideteoksen kokijan kokemuksissa, taideteoksen moninaisuuden luomassa rikkaudessa, siinä miten teokset vaikuttavat toisiinsa, ja miten ne auttavat meitä ymmärtämään olemassaoloamme. Itselleni taide tai mielikuvitus on aina merkinnyt ulospääsyä – oli kyse sitten olosuhteista tai minästä. Laman aikana taiteen merkitys vain korostuu. Raha ei riitä, tarvitsemme kulttuuria, taidetta, henkisyyttä.

Etenkin oikeistopuolueita edustavien poliitikkojen kuulee usein sanovan, ettei yhteiskunnan tule maksaa taiteilijoille apurahoja, vaan taiteilijoiden pitää mieluummin ryhtyä yrittäjiksi. Mutta jos joku haluaa yrittäjäksi, hän ei todennäköisesti ryhdy taiteilijaksi. Sama pätee tutkimukseen: jos joku haluaa tutkijaksi, hän ei todennäköisesti ryhdy yrittäjäksi. Silti mininsterit ehdottivat vastikää, että tutkijoiden pitäisi kokeilla yrittäjyyttä, ja palata sitten taas tutkijoiksi.

Voi hyvin olla, ettei taiteilijan teoksilla tai tutkijan tutkimustuloksilla ole yritysmaailmassa menekkiä. Silti ne voivat ajan myötä osoittautua arvokkaiksi.

Niiltä, jotka patistavat taiteilijoita yrittäjiksi, tuppaa unohtumaan sekin, että Suomen kokoisen maan markkinoilla ei ole mahdollista tehdä taidetta ilman riittävää taloudellista tukea. Kirjailija tai kuvataiteilija tarvitsee valtiovallan tuen, aivan samoin kuin valtaosa tutkijoistakin.

Me kansalaiset puolestamme tarvitsemme kulttuuria ja taidetta. Taide on kansakunnan muisti, peili ja itseymmärrys, ja sellaisena taide on kansakunnan hyvinvoinnin perusta ja edellytys.
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.