Lapset ja sairaat ensin

Jo Minna Canth tiesi, ettei lasten ja nuorten palveluista kannata säästää. ”Erityisesti huonoina aikoina on erityisen tärkeää pitää huolta heikoimmista”, Canth sanoi. Tämä olisi syytä niidenkin muistaa, jotka nyt uhoavat, ettei leikkauksilta säästy tulevan eduskunnan aikana kukaan eikä mikään.

Sosiaalipolitiikka on kovaa talouspolitiikkaa. Mitä enemmän sosiaalipolitiikassa tehdään virheitä, sen kalliimmaksi se tulee yhteiskunnalle. Mitä enemmän onnistutaan, sen lujemmalla pohjalla on yhteiskunnan perusta. Tosiasiassa meillä ei ole varaa säästää lasten ja nuorten tulevaisuuden kustannuksella. Siksi onkin kummallista, ettei päätöksentekoon kuulu lakisääteistä sosiaalisten vaikutusten arviointia. Me mittaamme ympäristövaikutuksia ja sukupuolivaikutuksia, mutta emme päätösten vaikutusta yhteiskunnan hyvinvointiin kokonaisuutena. Sosiaalinen tilinpäätös puuttuu, kun tuijotetaan laskelma viivan alla, eikä se kerro koko totuutta.

Lähdin mukaan politiikkaan, koska en voinut hyväksyä lasten ja muiden yhteiskunnan heikompiosaisten kustannuksella säästämistä. Konkreettinen päätös, joka sai minut ensimmäisen kerran kirjoittamaan kansanedustajille, oli hallituksen päätös viedä alle 16-vuotiailta nuorilta oikeus Kelan korvaamaan psykoterapiaan. Mieleltään ilman omaa syytään sairastuneet lapset ja nuoret kuuluvat varmasti tämän yhteiskunnan heikoimpiin.

Kuluneella eduskuntakaudella olen ollut mukana tekemässä päätöstä siitä, että myös opiskelun ja työelämän ulkopuolella olevalla nuorella on oikeus päästä tarvittaessa terapiaan. Teimme myös päätöksen, että masennuksen takia sairaspäivärahalla olevalla nuorella on oikeus opiskella voimiensa mukaan. Se auttaa palaamaan takaisin arkeen ja pitämään kiinni omasta opiskeluyhteisöstä, vaikka voimat olisivatkin vähissä.

Nuoret ovat yhteiskunnan ilmapuntari, sanotaan. Nuorista näkee, miten yhteiskunta kokonaisuutena voi. Meidän aikanamme nuorten enemmistö voi hyvin, mutta osalla nuorista ongelmat kasautuvat ja syvenevät. Lasten ja nuorten syrjäytymisen vähentäminen on siksi seuraavan hallituksen tärkeimpiä tehtäviä. Lapsi tarvitsee turvallisia, läsnäolevia aikuisia – tuttuja kasvoja, joilla on nimet. Siksi on lyhytnäköistä säästää lastentarhanopettajissa, koulunkäyntiavustajissa, kouluvahtimestareissa, koulukuraattoreissa ja –terveydenhoitajissa.

Parasta syrjäytymisen ehkäisyä ovat vahvat peruspalvelut, etenkin universaalit, kaikille perheille maksutta kuuluvat julkiset palvelut. Järkevintä olisi siirtää yhteiskunnan voimavarat korjaavista palveluista ennaltaehkäiseviin palveluihin. Uupuneelle lapsiperheelle kannattaa antaa konkreettista apua kotiin ajoissa. Joka euro tulee moninkertaisena takaisin, kun lastensuojelun ja korjaavien erityispalvelujen tarve vähenee. Lasten ja nuorten ongelmien ehkäisyssä on otettava koko perhe huomioon.

Me tiedämme, että lapsena koettu pitkään jatkunut köyhyys  ja vanhempien mielenterveysongelmat ovat mielenterveysongelmien riskitekijöitä aikuisena. Siksi on ihmeellistä, ettei tätä tietoa käytetä hyväksi päätöksiä tehtäessä. Lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen tuottaa melkein aina hyvän tuloksen. Siksi voi sanoa, että yhteiskunnan pahin kestävyysvaje on välinpitämättömyys heikoimmistaan.

Päättyneen eduskuntakauden parhaita päätöksiä oli se, että lapsiperheiden oikeutta saada kotipalvelua parannettiin. Kotipalvelua, kuten myös perhetyötä, tukihenkilöitä ja -perheitä sekä vertaisryhmätoimintaa, on jatkossa saatavilla ilman lastensuojelun asiakkuutta. Tavoitteena on madaltaa tuen hakemisen kynnystä ja turvata perheille oikea tuki ajoissa. Se on hieno, hyvä tavoite.

Tärkeintä on, ettei apua tarvitsevaa lasta tai hänen perhettään jätetä oman onnensa nojaan, kuten tapahtuu Minna Canthin romaanissa Köyhää kansaa. Canthin ajoista on onneksi jo kauan, ja tänä päivänä meillä on kattavien hyvinvointipalveluiden ja maksuttoman peruskoulun ansiosta mahdollisuus ja vaurautta huolehtia ihmisistä, tasata hyvinvointia ja estää köyhyyden syveneminen, jos vain ymmärrämme sen tehdä.

 

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.