Ajaako hallitus Suomesta kotiäitiyhteiskuntaa?

”Aina iloinen ja reipas kolmevuotias Anni etsii kilttiä hoitajaa.” Tähän tapaan kaupiteltiin lapsia silloin, kun Suomessa ei vielä ollut nykyisen kaltaista päivähoitolakia. Näitä ilmoituksia nähdään taas kauppojen ilmoitustauluilla, jos Sipilän hallitus toteuttaa uhkaamansa päivähoidon heikennykset.

Hallitus aikoo rajata työttömien ja vauvaperheiden oikeutta kokopäivähoitoon sekä kasvattaa päivähoidon ryhmäkokoja. Heikennykset iskevät pahiten niihin lapsiin ja perheisiin, joiden tuen tarve on suurin.

Pätkätyösukupolvelle päivähoitopaikan pysyvyys on ollut arjen perusta, johon sentään on voinut luottaa, kun elämä muuten on ollut työn pätkien sirpaloimaa. Jatkossa yhä useampi pätkätyötä tekevä on ilmoitustaulujen varassa, mikäli Sipilän hallitus toteuttaa uhkauksensa ja kaventaa subjektiivista päivähoito-oikeutta. Erityisesti heikkenee pätkätyötä tekevien ja yksinhuoltajien mahdollisuus työssäkäyntiin.

Laadukas päivähoito ja varhaiskasvatus on tärkeä juuri heikompiosaisille perheille. Riippumatta vanhemman tilanteesta työmarkkinoilla lapsella pitää olla oikeus kahteen ateriaan päivässä sekä ohjattuun leikkiin. Ei ole lainkaan itsestään selvää, että näitä on tarjolla lapsen kotona, vaikka jopa molemmat vanhemmat olisivat kotona.

Nykymuotoinen päivähoitojärjestelmä on mahdollistanut naisten kokopäiväisen työssäkäynnin ja tasa-arvoisen osallistumisen yhteiskuntaan. Sittemmin varhaiskasvatusta on opittu ajattelemaan yhä enemmän lapsen, ei niinkään vanhemman oikeutena. Lapsen oikeutena päivähoito-oikeuden ei pitäisikään riippua vanhemman asemasta työmarkkinoilla.

Varhaiskasvatus on kaikkein edullisinta ennaltaehkäisevää lastensuojelua: yhden euron panostus varhaiskasvatukseen tuottaa yhteiskunnalle seitsemän euron hyödyn. Teoriassa uupunut vauvaperhe voi saada kotiin apua lapsiperheiden kotipalvelusta. Kotipalvelun jonot ovat kuitenkin pitkät. Onko koliikin uuvuttaman äidin tehtävä itsestään lastensuojeluilmoitus saadakseen esikoiselle päivähoitopaikan?

Subjektiivisen päivähoito-oikeuden poisto ei poista taantumaa, mutta se tulee kuormittamaan kotipalvelua ja lastensuojelua. 90-luvun laman leikkauksia maksetaan edelleen kovaa hintaa nuorten mielenterveysongelmina ja menetettyinä työvuosina. Inhimillistä hintaa ei voi edes laskea. Kaikkein taloudellisinta yhteiskunnalle olisi kehittää päivähoitoa nykyistä työelämää vastaavaksi ja niin, että lasten ongelmat pystyttäisiin havaitsemaan riittävän ajoissa.

Sen sijaan hallitus aikoo myös kasvattaa päivähoidon ryhmäkokoja, mikä tarkoittaa suurempaa määrä lapsia hoitajaa kohden, sekä kiireen, stressin ja pahoinvoinnin lisääntymistä. Suuremmat ryhmäkoot tarkoittavat suomeksi irtisanomisia naisvaltaisen alan työntekijöille.

Sipilän hallitus haluaa pidentää työpäivää. Käytännössä tämä merkitsee työn kasaamista niille, joilla sitä on ennestään ja pätkätyöntekijän aseman heikentämistä. Pätkätyöntekijä, usein äiti, jää hiekkalaatikon reunalle, ja Suomi palaa yhteiskunnaksi, jossa isät tekevät pitkää päivää ja äidit osa-aikatyötä, jos saavat lapselle hoitajan. Tämäkö on päivähoidon kurjistamisen perimmäinen tarkoitus?

 

-Kirjoitus on julkaistu Ilkassa 18.8. 2015

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.