Vihreiden Alanko-Kahiluoto ehdolle eduskuntavaaleissa

TIEDOTE

2.9.2018

Vihreiden kolmannen kauden kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto tavoittelee jatkokautta ensi kevään eduskuntavaaleissa.

– Asetun ehdolle kevään vaaleissa, sillä köyhyyden vähentäminen ja ilmastonmuutoksen torjuminen ovat mielestäni edelleen aikamme tärkeimmät tehtävät ja haluan jatkaa työtä näiden tavoitteiden edistämiseksi, Alanko-Kahiluoto kertoo.

– Seuraavassa hallituksessa on tehtävä kunnianhimoista ilmasto- ja ympäristöpolitiikkaa ja nostettava eriarvoisuuden ja köyhyyden vähentäminen sekä terveys- ja hyvinvointierojen kaventaminen keskiöön kaikessa päätöksenteossa, Alanko-Kahiluoto sanoo.

– Istuvan hallituksen epäoikeudenmukaiset leikkaukset ovat osuneet kipeästi pienituloisiin opiskelijoihin, työttömiin ja köyhiin lapsiperheisiin, samoin kuin koulutukseen, ympäristönsuojeluun ja kehitysapuun. Seuraavan hallituksen on tehtävä sosiaalisesti ja ekologisesti huomattavasti kestävämpää politiikkaa, Alanko-Kahiluoto toteaa.

– Seuraavan eduskunnan on toteuttava sosiaaliturvan kokonaisuudistus ja sosiaalipolitiikkaan perehtyneenä poliitikkona minulla on tässä työssä paljon annettavaa. Perusturvaa on nostettava ja sosiaaliturva on uudistettava perustuloksi. Haluan myös jatkaa työtäni silpputyötä tekevien, itsensätyöllistävien ja freelancereiden aseman parantamiseksi, Alanko-Kahiluoto kertoo.

– Eriarvoisuuden vähentäminen edellyttää koulutusleikkausten perumista. Koulutuksen lainapainotteisuuden lisääminen ja valtavat leikkaukset ammatilliseen koulutukseen, tutkimukseen ja yliopistoihin on ollut istuvalta hallitukselta vakava virhe. Sivistysvihamielisyyden on nyt käännyttävä sivistysmyönteisyydeksi, Alanko-Kahiluoto sanoo.

– Vaalilauseeni on edelleen “Ettei ketään jätettäisi”. Emme saa unohtaa yksin asuvaa apua tarvitsevaa vanhusta kotiin emmekä mielenterveysongelmista kärsivää nuorta jonoon. Kaikkina aikoina on kysyttävä, ketkä ovat meidän aikamme heikoimmat. Heitä on autettava ensin. Ihmisoikeuksien kunnioituksen pitää näkyä kaikessa päätöksenteossa, Alanko-Kahiluoto sanoo.

Lisätietoja:

kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto
puh. 050 512 1727