Kunnat, tukekaa nyt kulttuuria

Yle julkaisi Kalevalan päivänä uutisen, jonka mukaan Manner-Suomen kunnissa käytettiin vuonna 2020 kulttuuriin 23 miljoonaa euroa vähemmän kuin mitä oli budjetoitu. Esimerkiksi Helsingissä kulttuuribudjetista jäi viime vuonna käyttämättä yli 900 000 euroa.

Suurimpana syynä tilanteeseen oli koronavirus, joka pakotti perumaan monia tapahtumia ja produktioita. Samaan aikaa koronavirus on ajanut kulttuurialan syvään ahdinkoon. Taiteen ja kulttuurin barometrin ennakkotietojen mukaan kulttuurialalla työskentelevistä jopa 76 prosenttia raportoi koronaviruksen vaikuttaneen työskentelyynsä, ja suurin osa vaikutuksista oli negatiivisia. Esimerkiksi Muusikkojen liitto arvioi, että 96 prosenttia muusikoista on koronapandemian vuoksi menettänyt työtilaisuuksia.

Ottaen huomioon kulttuurialan nykyisen ahdingon, olisi reilua, että kunnat jakaisivat vuonna 2020 säästyneistä kulttuurivaroista tukia kulttuuritoimijoille.

Ehdotankin, että kunnissa selvitettäisiin mahdollisuutta jakaa vuonna 2020 kulttuuritoiminnasta säästyneitä rahoja kulttuurialalle heti, kun se on mahdollista. Varoja voisi jakaa paikalliselle kulttuurikentälle esimerkiksi kuntien kulttuurilautakuntien kautta avustuksina. Kulttuurilautakunta tuntee todennäköisesti paikallisen toimijakentän parhaiten ja osaisi kohdistaa tukea esimerkiksi pienille ryhmille tai vapaille tekijöille, joiden toimintaan koronatilanne on vaikuttanut erityisen paljon.

On myös huolehdittava, ettei vastaava kulttuuribudjetin leikkautuminen tapahdu uudelleen tänä vuonna. Mikäli kulttuurivaroja ei tänäkään vuonna voi ohjata täysimääräisesti esimerkiksi suurproduktioihin, varoja kannattaisi suunnata joustavasti muihin kulttuurihankkeisiin jo kuluvan vuoden aikana. Kipeimmin tukea tarvitsevat vapaan taiteen kentän freelancerit.

Nyt pitää kulttuurin puolustajien kunnissa valpastua. Ei anneta kuntien kulttuuribudjettien kutistua ennakoimattomasti tilanteessa, jossa kulttuurialan työntekijät tarvitsevat entistä enemmän tukea taiteellisen työnsä ja toimeentulonsa turvaamiseksi.

Kulttuuri ja hyvinvointi kuuluvat yhteen

Sote-uudistuksen myötä sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät kunnilta hyvinvointialueiden vastuulle. Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on jatkossa kuntien ja hyvinvointialueiden yhteinen tehtävä. Perinteiset kulttuuripalvelut, kuten kirjastot, puolestaan jäävät pitkälti kuntien vastuulle. Hyvinvointialueilla on tästä huolimatta iso rooli asukkaidensa kulttuurihyvinvoinnin tukemisessa, eikä sitä saa sivuuttaa.

Kulttuurihyvinvoinnilla tarkoitetaan jokaisen yksilöllistä tai jaettua kokemusta siitä, että kulttuuri, taide ja luova toiminta lisäävät hyvinvointia ja ovat yhteydessä siihen. Kulttuurin ja taiteen merkitys hyvinvoinnille on myös tutkimuksissa todettu suureksi. Kulttuurin harrastamisella on yhteyttä siihen, miten hyväksi oman elämme koemme.

Kulttuuri ja taide vaikuttavat myönteisesti muisti- ja aivotoimintoihin ja lisäävät työhyvinvointia. Lisäksi sosiaalinen osallistuminen ja kulttuurin harrastaminen liitetään myös hyvään mielenterveyteen. Kulttuuri on siis tärkeä hyvinvointia lisäävä tekijä ja keskeinen osa terveysongelmien ennaltaehkäisyä sekä kuntoutusta. Siksi taidetta tulee viedä myös sellaisiin paikkoihin, joissa ihmiset eivät muuten pääse kokemaan taidetta, kuten sairaaloihin ja hoitolaitoksiin.

Kokosin listan keinoista, joilla hyvinvointialue voi tukea asukkaidensa hyvinvointia kulttuurin avulla.

Investoidaan kulttuurihyvinvointiin ja julkiseen taiteeseen. Siirrytään hyvinvointialueilla kohti kulttuurin ja taiteen prosenttiperiaatetta. Prosenttiperiaate tarkoittaa, että vähintään prosentti esimerkiksi rakennushankkeen määrärahasta käytetään kulttuuriin ja taiteeseen. Sosiaali- ja terveydenhuollossa prosenttiperiaate voi pitää sisällään taidehankintoja, ohjattua taide- ja kulttuuritoimintaa, taiteilijavierailuja, soveltavan taiteen (kuten sairaalaklovnien) käyttöä hoitotoimenpiteiden yhteydessä tai ihmisten omaehtoisen taideharrastamisen tukemista.

Palkataan jokaiselle hyvinvointialueelle kulttuurihyvinvointikoordinaattori, joka huolehtii kulttuurihyvinvointitoiminnan saatavuudesta ja alueellisesta yhdenvertaisuudesta osana sote-palveluita sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä.

Palkataan kulttuurihyvinvoinnin ammattilaisia sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Jotta kulttuuri olisi aidosti osa sosiaali- ja terveyspalveluita, moniammatillisiin sosiaali- ja terveydenhuollon tiimeihin tarvitaan mukaan myös kulttuurihyvinvoinnin ammattilaisia. He voivat olla esimerkiksi taideterapeutteja, taiteilijoita tai kulttuurin, taiteen ja palvelumuotoilun asiantuntijoita.

Koska kulttuuri liittyy keskeisesti terveyteen ja hyvinvointiin, hyvinvointialueet eivät voi ohittaa kulttuuria suunnitellessaan sosiaali- ja terveyspalveluita.

Kulttuurin tukeminen on arvovalinta, joka Suomen tulee tehdä heti

Vihreiden kanta on selvä: vaadimme päätöksiä, joiden avulla kulttuurin ja taiteen määrärahat nousevat. Puuttuvat yli 18 miljoonaa euroa tulee osoittaa kulttuurille ja 4,5 miljoonaa euroa nuorisotyölle, jotta Veikkaus-voittovarojen vähenemisen kohtalokkaat seuraukset voidaan torjua. Muidenkaan järjestöjen ja edunsaajien asema ei voi pudota rahapelituottojen myötä.

Hallitusohjelmassa todetaan, että elävä kulttuuri muodostaa sivistysyhteiskunnan itseisarvoisen perustan, vahvistaa demokratiaa ja sananvapautta. Lupauksena on nostaa kulttuurin ja taiteen määrärahojen osuus valtion budjetissa astettain yhteen prosenttiin.

On ollut kestämätöntä jättää kulttuuri, taide ja tärkeää työtä tekevät järjestöt ennustamattomien rahapelituottojen varaan. Arpajaislain muutos on tarpeellinen, mutta muutosprosessi on huonosti toteutettu. Hallituksilla olisi ollut monta vaalikautta aikaa varautua Veikkaus-voittovarojen vähenemiseen ja turvata kulttuurin ja kolmannen sektorin järjestöjen toiminta valtion budjetissa. Veikkaus-voittovarojen väheneminen ei voi olla yllätys yhdellekään eduskuntapuolueelle, mutta vastuunottoon ei ole herätty riittävän aikaisin. Nyt kulttuuria ja nuorisotyötä uhkaavat katastrofaaliset leikkaukset, ellei hallitus torju OKM:n tällä viikolla esittämää leikkauslistaa. Onneksi lupauksia leikkausten torjumisesta on vihdoin saatu hallituspuolueilta pääministeriä myötä.

Vihreiden kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto esitti syksyllä 2018 silloiselle keskustalaiselle kulttuuriministerille kysymyksen, miten hallitus varautuu arpajaislain uudistamisen vaikutuksiin rahapelituoton edunsaajille. Sipilän hallitus ei tuonut tähän vastauksia. Tällä vaalikaudella perustettiin viimein työryhmä pohtimaan rahapelituoton vähenemisen aiheuttamaa yhteiskunnallista ongelmaa, mutta aivan liian myöhään. Useamman hallituksen piittaamattomuus uhkasi kaatua kulttuurikentän ja järjestöjen maksettavaksi.

Ei ole kuitenkaan mitään syytä jatkaa piittaamattomuuden ja välinpitämättömyyden tiellä. Koronasta kärsinyt kulttuuriala ansaitsee valtiovallan kaiken tuen ja pysyvämmän rahoituksen. Hallitusohjelmasta löytyy tuki kulttuurimyönteiselle politiikalle. Vihreät saivat keväällä 2019 neuvoteltua hallitusohjelmaan mukaan kirjauksen siitä, että hallitus kompensoi Veikkauksen tulojen vähenemisen kulttuurille, liikunnalle ja nuorisotoiminnalle.

Kirjauksen ansiosta kompensointia on tehty mittavasti, mutta ei vielä riittävästi. Kaikki tietävät, että korona-aikana tiukimmilla ovat olleet kulttuurialan toimijat ja nuoret, leikkaamalla näistä säästetään vähän, mutta tehdään tuhoa sitäkin enemmän.

Opetus- ja kulttuuriministeriön esitys kulttuurilehtien ja vähälevikkisen kirjallisuuden ostotuen ja kirjastoille maksettavan kulttuurilehtien tilaustuen lakkauttamisesta on yksi esimerkki siitä, mihin OKM:n tällä viikolla julkistamat kohtalokkaat leikkaukset kohdistuisivat. Vähälevikkisen kirjallisuuden tuen leikkaaminen olisi ristiriidassa hallitusohjelman kirjauksen kanssa, joka päinvastoin lupaa lisää tukea vähälevikkiselle kirjallisuudelle. Lista sisältää leikkauksia myös esimerkiksi selkokielisen materiaalin valmistukseen, kirjallisuuden kääntämiseen, kulttuuri-instituuteille, kirjastojen tukeen, kuntien kulttuuripalveluiden kehittämiseen, lastenkulttuurin hankkeisiin, elintärkeää kulttuuriperintöä ylläpitäviin pieniin yksityisiin arkistoihin, kulttuuritilojen peruskorjauksiin. Kärsijöinä olisivat myös nuorisojärjestöt, -tutkimus sekä etsivä nuorisotyö, joka juuri nyt pitäisi päinvastoin saada kasvamaan, jotta nuorten pahoinvointiin voitaisiin tarttua matalalla kynnyksellä.

Koska hallitusohjelma on kulttuurin puolella, ohjelman hyvistä kirjauksista pitää vain pitää kiinni. Kulttuurialat tarvitsevat tuekseen tekoja. Muissa Pohjoismaissa kulttuuriin panostetaan enemmän ja laaja-alaisemmin, mutta Suomi oli valmis tinkimään sivistysvaltion kivijalasta, kulttuurista ja kansalaisten sivistyksellisistä oikeuksista sekä nuorten palveluista.

Poliitikot osoittavat parhaiten arvostusta kulttuurialoille varaamalla kulttuurille ja taiteelle valtion budjetissa riittävät määrärahat. Nuorille annamme paremman mahdollisuuden tukemalla heidän omia järjestöjään ja huolehtimalla heikommin pärjäävien tuesta. Leikkausten sijasta tavoitteeksi tulee ottaa kulttuurin avustusten lisääminen hallitusohjelman lupauksen mukaisesti.

Inka Hopsu, Mari Holopainen ja Outi Alanko-Kahiluoto

Lukulahja lapselle -hanke ansaitsee jatkoa

Kirjallisuutta vaalitaan parhaiten kannustamalla ihmisiä lukemaan jo pienestä pitäen. Politiikan tehtävä on tukea rakenteita, jotka edistävät lukemista pienestä pitäen.

Kaikilla suomalaisilla tulisi olla mahdollisuus lukea. Lukutaito on demokratian toteutumisen ehto. 

Paitsi että lukeminen on yksi parhaista tavoista viettää aikaa ja tutustua maailmaan, siitä on myös tutkittua hyötyä: lukeminen esimerkiksi kasvattaa empatiakykyä ja parantaa sosiaalisia taitoja, lievittää stressiä sekä ehkäisee dementiaa. Jo pienille lapsille kannattaa lukea ääneen, sillä se parantaa lasten kielenkehitystä ja innostaa lapsia lukemaan myöhemmin itse.

Vanhempien esimerkki vaikuttaa paljon siihen, millaisia lukijoita lapsista kasvaa. Lukulahja lapselle -ohjelma, jossa jokainen vauvaperhe saa neuvolasta mukaansa kirjakassin, innostaa koko perhettä lukemaan yhdessä ja siten tukee vuorovaikutuksen kehittymistä perheissä ja ehkäisee lukemisen eriarvoistumista. Jotta kaikilla olisi aidosti tasavertaiset mahdollisuudet lukea, lukemista on tärkeä tukea jo varhain lapsuudessa.

Myöhemmin elämässä lukemisen tekevät mahdolliseksi myös kirjastot, joiden lakisääteinen tehtävä on edistää muun muassa kaikkien yhdenvertaisia mahdollisuuksia sivistykseen ja kulttuuriin sekä aktiivista kansalaisuutta, demokratiaa ja sananvapautta. Koulujen äidinkielen tunneilla tutustutaan monipuolisesti kotimaiseen ja ulkomaiseen kirjallisuuteen, ja äidinkielen opettajat ovat koululaisille tärkeitä lukemisen ja kirjallisuuden asiantuntijoita.

Eduskunnan rooli kirjallisuuden ja lukemisen tukemisessa on ennen kaikkea määritellä, kuinka paljon kulttuuriin ja koulutukseen varataan rahaa valtion budjetissa. Lukemista ja kirjoittamista tulisi tukea läpi ihmisten elämän, aina varhaislapsuudesta saakka. Tällä hetkellä Lukulahja lapselle -ohjelma uhkaa loppua, koska se ei ole saanut rahoitusta ensi vuodelle. Sekä kirjakassin saaneet perheet että niitä perheille jakaneet terveydenhoitajat kuitenkin toivovat ohjelman tulevan pysyväksi osaksi neuvolatoimintaa.

Minä uskon, että maailman muuttuessa jatkuvasti ja haastaessa vakiintuneita käsityksiämme, me tarvitsemme yhä enemmän uusia näkökulmia, empatiaa ja kykyä asettua toisen ihmisen asemaan. Me tarvitsemme kirjallisuutta ja lukemista, lapsesta alkaen. Eduskunta osoittaa parhaiten arvostusta kulttuurille ja koulutukselle varaamalla niille riittävät määrärahat valtion budjetissa.

Nyt on korkea aika kompensoida kansanedustajien lentomatkailu

Rahankeräyslain muutos helpottaa päästökompensaation tarjoamista ja auttaa lisäämään päästökompensointia Suomessa. Eduskunnan tulisi näyttää muille työyhteisöille esimerkkiä kompensoimalla kansanedustajien työmatkojen aiheuttamat kasvihuonekaasupäästöt.

Eduskunnassa käsitellään tänään muutoksia rahankeräyslakiin. Lakiesityksessä rahankeräyslakia muutettaisiin niin, että vapaaehtoinen päästökompensointi jäisi rahankeräyslain ulkopuolelle. Vapaaehtoinen päästökompensaatiotoiminta olisi siis jatkossa mahdollista järjestää ilman rahankeräyslupaa.

Tähän asti rahankeräyslainsäädäntö on ollut epäselvää, ja päästökompensaatio on vaatinut keräysluvan. Lupavaatimus on vaikeuttanut päästökompensaatiota tarjoavien yritysten, järjestöjen ja säätiöiden toimintaa ja hidastanut päästökompensaation käyttöönottoa. Siksi päästöjen kompensoiminen ei ole ollut Suomessa kovin yleistä.

Ilmastokriisin ratkaiseminen on aikamme politiikan merkittävin kysymys, ja ilmastonmuutoksen torjunnan tulisi näkyä niin ihmisten arjessa kuin kaikessa päätöksenteossa. Päästökompensointi ei yksin ole riittävä keino ilmastonmuutoksen hidastamiseksi, mutta se on olennainen osa ilmastotoimia. Yksittäisten toimijoiden, eli ihmisten, yritysten tai esimerkiksi järjestöjen, tekemät päästökompensaatiot täydentävät hallituksen päästövähennystoimia ja auttavat tekemään Suomesta hiilineutraalin vuoteen 2035 mennessä.

Lentäminen on yksi ilmastolle haitallisimpia liikennemuotoja. Esimerkiksi eduskunnassa kansanedustajat matkustavat työnsä puolesta normaalioloissa hyvin paljon sekä kotimaassa että ulkomailla. Matkustaminen on tärkeä osa kansanedustajan työtä, ja joissain tilanteissa lentomatkailu on vielä tällä hetkellä paras tai ainoa realistinen matkustusvaihtoehto.

Työmatkalentojen kompensoiminen on kuitenkin täysin mahdollista. Euroopan parlamentti toteuttaa jo ilmastovastuutaan ja kompensoi parlamentin jäsenten pakollisen lentämisen aiheuttamat päästöt sertifioitujen ohjelmien kautta.

Jätin jo vuonna 2018 toimenpidealoitteen kansanedustajien työmatkalentojen kompensoinnista. Aloite sai laajaa suosiota yli puoluerajojen, ja sittemmin asia on ollut eduskunnan kansliatoimikunnan käsittelyssä. Nyt olisi korkea aika päättää kompensoida kaikkien kansanedustajien lentäen tekemien työmatkojen päästöt.

Mahdollisuus kompensoida aiheuttamansa kasvihuonekaasupäästöt ei anna lupaa kuluttaa nykyistä enemmän, tai edes pitää kulutustasoa nykyisenlaisena. Meidän on yhteiskuntana edelleen pyrittävä minimoimaan aiheuttamamme päästöt ja esimerkiksi kehitettävä junamatkustamista edelleen kunnolliseksi vaihtoehdoksi lentämiselle. Korona-aika on myös opettanut, että monet työasiatkin voi hoitaa täysin etänä. Esimerkiksi Pohjoismaiden Neuvosto on pitänyt täysistuntonsa korona-aikana täysin virtuaalisesti.

Niissä tilanteissa, joissa kasvihuonekaasupäästöjä on kuitenkin pakko tuottaa, ne pitäisi pystyä myös kompensoimaan. Eduskunta voi näyttää päästökompensoinnissa hyvää esimerkkiä muille työyhteisöille, joissa työmatkoja tehdään vielä lentäen.

Taiteiden tutkimusta ei saa ajaa yliopistoissa alas

Taiteiden tutkimusta ajetaan useissa Suomen tiedeyliopistoissa alas muun muassa lakkauttamalla pieniä koulutusohjelmia ja vähentämällä opetusvakansseja. Viime kädessä tästä on vastuussa opetus- ja kulttuuriministeriö.

Syyskuussa uudet opiskelijat aloittavat yliopistoissa. Opiskelemaan pääsy ei ole ollut helppoa, ja siksi jokainen opiskelija varmasti odottaa saavansa opinnoissaan turvallisen yhteisön, oppimisen ja oivaltamisen iloa sekä laadukasta opetusta. Valitettavasti se, miten paljon ja millaista opetusta opiskelijalla on saatavilla, riippuu paljon oppiaineesta. Jos sattuu opiskelemaan taiteiden tutkimusta, saattaa jo pian opintojen alussa törmätä tilanteeseen, jossa opetusta ja opetushenkilökuntaa vähennetään ja kursseja opetetaan yhä enemmän yhteistyössä muiden yliopistojen tai oppiaineiden kanssa. Ja kenties omaa unelma-alaa ei ole päässyt lainkaan opiskelemaan, koska se on lakkautettu.

Suomen yliopistokentällä on jo jonkin aikaa ollut näkyvissä, että vastuu taidealojen koulutuksesta siirtyy tiedeyliopistoilta yhä enemmän taideyliopistoihin. Tiedeyliopistojen tarjoamaa taiteiden tutkimuksen opetusta on ajettu alas useissa yliopistoissa, monipuolista tuntiopetusta on karsituu ja vapautuneita opetustehtäviä on jätetty täyttämättä. Esimerkiksi Helsingin yliopistossa oli nykyistä taiteiden tutkimuksen koulutusohjelmaa perustettaessa oli yhteensä 14 opetusvakanssia, joista on jäljellä enää yhdeksän. Tampereen yliopisto lakkautti 2010-luvulla musiikintutkimuksen sekä teatterin ja draaman tutkimuksen tutkinto-ohjelmansa. Opetuksen vähenemisestä kärsivät taideaineiden perustutkinto-opiskelijat. Henkilökunnan vähentäminen vaikuttaa myös oppiaineen tuottaman tutkimuksen määrään ja laatuun, kun opetus- ja tutkimushenkilöstöä ei ole riittävästi.

Yliopistot ovat pyrkineet karsimaan opetuksestaan päällekkäisyyksiä muiden yliopistojen kanssa ja lisäämään esimerkiksi yhteisprofessuureja. Tiede- ja taideyliopistoilla on kuitenkin eri tehtävät ja koulutustavoitteet, eikä kummankaan opetusta voi täysin korvata yhteisellä opetuksella.

Tiedeyliopistojen tyypillisesti opettama taiteiden tutkimus on tiedeperustainen ja monitieteinen tutkimusala, joka tuottaa tietoa ihmisten toiminnasta ja taiteiden yhteiskunnallisesta merkityksestä. Taideyliopistoissa opetuksen pääpaino on yleensä opiskelijan omien taiteellisten valmiuksien kehittämisessä ja taiteilijaksi kasvamisessa. Molemmat ovat tärkeitä, mutta ne vastaavat hyvin erilaisiin yhteiskunnallisiin tarpeisiin.

Me tarvitsemme yhteiskunnassa sekä taiteen tekijöitä että taiteen tutkijoita. Suomen taidekenttä on voimakkaasti kansainvälistynyt viime aikoina, minkä vuoksi korkeatasoisia taidealan asiantuntijoita tarvitaan yhä enemmän. On lyhytnäköistä politiikkaa ajaa taiteiden tutkimusta alas tai olettaa, että taiteen tekeminen ja taiteen tutkiminen vaatisivat opiskelijalta samanlaisia valmiuksia.

Yliopistot tekevät itse päätöksiä omasta koulutustarjonnastaan, mutta päätöksiin vaikuttaa esimerkiksi yliopistojen saama rahoitus. Lisäksi opetus- ja kulttuuriministeriö on yliopistolain nojalla viime kädessä vastuussa yliopistojen koulutusvastuun jakautumisesta – sekä siitä, että Suomessa järjestetään riittävästi taiteiden tutkimuksen opetusta. Jos taiteiden tutkimusta siis ajetaan hallitsemattomasti alas ympäri Suomea, ministeriö ei joko tiedä opetusalan ahdingosta tai sillä ei ole kunnollisia keinoja huolehtia taidealojen opetuksen riittävistä resursseista. Monitieteisen sivistysyliopiston taiteiden tutkimuksen alasajaminen ei voi olla Suomen kulttuuri- ja tiedepolitiikan julkilausuttu eikä kätketty tavoite.

Päihdepolitiikan pitää perustua ihmisoikeuksiin

Huumekuolemien taustalla on yleensä pitkään jatkunut päihderiippuvuus ja huono-osaisuuden kierre. Siksi huumeiden ongelmakäytön haittoja ja huumemyrkytyskuolemia ehkäistään parhaiten inhimillisellä päihde- ja sosiaalipolitiikalla.

Huumeiden käyttö on lisääntynyt 2010-luvulla. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Huumetilanne Suomessa 2020 -raportin mukaan Suomessa oli vuonna 2017 noin 31 100–44 300 amfetamiineja ja opioideja ongelmallisesti käyttävää, mikä on noin prosentti kaikista 15–64-vuotiaista suomalaisista. Vaikka huumeiden ongelmakäyttäjistä suurin osa on 25–34-vuotiaita, alle 25-vuotiaiden osuus huumeita ongelmallisesti käyttävistä on kasvanut.

Huumeiden käytön lisääntymisen myötä ovat lisääntyneet myös käyttöön liittyvät haitat, kuten tapaturmaiset huumemyrkytyskuolemat. Vuonna 2018 Suomessa tapahtui 188 huumemyrkytyskuolemaa, kun vuonna 2014 vastaava luku oli 137. Alle 20-vuotiaiden huumemyrkytyskuolemat ovat lisääntyneet kaikkein dramaattisimmin: vuonna 2014 huumemyrkytykseen kuoli 4 alle 20-vuotiasta, vuonna 2018 jo 20. Myös huumesairauksien vuoksi terveydenhuollon vuodeosastohoidossa olleiden potilaiden ja hoitojaksojen määrä on kasvanut.

Huumemyrkytyskuolemat ovat tyypillisesti sekamyrkytyksiä, tapaturmaisia ja mukana on yleensä opioidia. Yksi keskeinen riski huumemyrkytyskuolemalle on huumeiden käyttäminen suonensisäisesti, sillä se lisää yliannostuksen vaaraa. Lisäksi se kasvattaa mahdollisuutta saada tulehdus tai tartuntatauti. Huumemyrkytyskuolemat eivät siis yleensä tapahdu huumeiden kertakokeilun yhteydessä, vaan niiden taustalla on pitkään jatkunut päihderiippuvuus ja huono-osaisuuden kierre.

THL:n mukaan päihdehuollon huumeasiakkaat ovat tyypillisesti nuoria miehiä, joiden koulutustaso on matala ja joiden keskuudessa työttömyys on yleistä. Vuonna 2018 joka kymmenes heistä oli asunnoton. Niinpä huumeidenkäytön ongelmien ehkäisemiseksi tarvittaitaan inhimillistä sosiaalipolitiikkaa: lapsiperheiden hyvinvoinnin tukemista sekä työtä syrjäytymisen ehkäisemiseksi ja eriarvoisuuden vähentämiseksi. Lisäksi tarvitaan ennaltaehkäisevää päihdetyötä sekä päihdepolitiikkaa, joka keskittyy huumeiden ongelmakäytön haittojen ja huumemyrkytyskuolemien ehkäisemiseen.

Huumekuolemien ehkäisyn asiantuntijaryhmä suosittelee huumemyrkytyskuolemien ehkäisemiseksi muun muassa turvallisia käyttöhuoneita, opioidikorvaushoitoa, huumeiden käyttöön liittyvän stigman purkamista, jalkautuvan päihdetyön ja terveysneuvonnan lisäämistä sekä naloksonin jakamista riskiryhmille. Lisäksi THL:n mukaan myös huumeiden käytön rangaistavuudesta tulisi luopua, sillä se ei vähennä huumeiden ongelmakäytön haittoja.

Valtiolla on velvollisuus suojella kansalaistensa henkeä ja terveyttä. Huumeiden ongelmakäytön tapauksessa tämä velvollisuus tarkoittaa inhimillistä päihdepolitiikkaa sekä aktiivisia toimia syrjäytymisen ja huono-osaisuuden vähentämiseksi.

Jätin 12.5.2021 hallitukselle kirjallisen kysymyksen huumemyrkytyskuolemien ehkäisystä.

Kulttuurialan merkitys taloudelle otettava viimein vakavasti

Kulttuuriala työllistää Suomessa yli 100 000 ihmistä. Koko talouden arvonlisäyksestä kulttuurin toimialan arvonlisäysosuus on 3,4 prosenttia. Vertailun vuoksi: turveala työllistää Suomessa vain muutamia tuhansia ihmisiä.

Kulttuuri- ja luovat alat ovat Suomessa merkittävä työllistäjä ja osa kansantaloutta. Tilastokeskuksen mukaan kulttuurin alat työllistävät Suomessa yli 100 000 ja Euroopan tasolla yli 7,6 miljoonaa ihmistä. Toimiala myös kasvaa Euroopassa keskimääräistä nopeammin ja alan toimijoista keskimääräistä huomattavasti suurempi osa työskentelee yrittäjinä.

Paljon puhuttu turveala sen sijaan työllistää Suomessa noin 4000 ihmistä.

Koronavirus ja siitä seuranneet rajoitukset ovat romahduttaneet monen alalla työskentelevän elinkeinon. Kulttuuriala tarvitsee tukea enemmän kuin koskaan, jotta sen toimintaedellytykset tulevaisuudessa voidaan turvata. Luovan alan tukeminen nyt ei ole pelkkä valtion menoerä, vaan todellinen investointi työllisyyteen, Suomen hyvinvointiin ja maan tulevaisuuteen.

Suomessa ei perinteisesti ole osattu nähdä, että taloutta voi kasvattaa kulttuurin ja luovien alojen kautta. Valtion tukia kannattaisi kuitenkin kohdistaa paljon enemmän luovien alojen kaltaisille aloille, joiden kasvupotentiaali on lupaava ja jotka ovat kiinteä osa kestävää tulevaisuutta, ja vähemmän menneisyyden aloille, joiden ohi aika on ajanut jo kauan sitten.

Konsulttiyhtiö EY:n laatimassa tutkimuksessa suositellaan kulttuurialan elvyttämiseksi kolmea toimenpidettä, joita myös kulttuurialojen ammattijärjestöt Suomessa ovat pitäneet esillä.

Ensinnäkin kulttuurialan rahoitustilanne on korjattava. Tässä keskeisessä roolissa ovat hallituksen tukipaketit kulttuuri- ja tapahtuma-alalle sekä luovan talouden tukemisen EU:n elpymisvälineen kautta. Toiseksi, kulttuuria on hyödynnettävä koko yhteiskunnan kehityksen kiihdyttäjänä. Kulttuurin tuoma lisäarvo esimerkiksi matkailualalle on tunnistettava, ja kulttuurin tutkimukseen on varattava nykyistä huomattavasti enemmän resursseja. Lisäksi kulttuuriala on otettava vakavasti myös työ- ja elinkeinoministeriössä – luovan alan tukeminen ei ole ainoastaan opetus- ja kulttuuriministeriön tehtävä.

Ja kolmanneksi, luovan talouden toimintaedellytyksiä on parannettava lainsäädännön keinoin. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että sosiaaliturvaa on uudistettava huomioimaan epätyypilliset työn tekemisen muodot, kuten itsensätyöllistäminen ja sukkulointi yrittämisen ja työsuhteiden välillä, sekä apuarahat. Eläkevakuutusjärjestelmää on kehitettävä vastaamaan itsensätyöllistäjien tarpeita. Freelancereiden mahdollisuuksia kollektiiviseen neuvotteluun on parannettava. Arpajaislain muutokset aiheuttamat menetykset kulttuurialalle on korvattava valtion budjettivaroista. Työsuhteen ja yrittämisen välistä rajaa on selkeytettävä, ja työlainsäädäntöä on muutettava niin, että myös työsuhteen kaltaisissa oloissa työtä tekevät ovat työsuhteen suojan piirissä.

Kulttuuriala on keskeinen osa taloutta ja merkittävä työllistäjä Suomessa. Lisäksi sillä on kaikki edellytykset kasvaa tulevaisuudessa vieläkin suuremmaksi, kun sitä nyt tuetaan oikein. Kulttuuri, jos mikä, on ala, johon Suomen kannattaa investoida.

 

Blogi on julkaistu alun perin Verkkouutisissa 29.4.2021.

Lukutaito kansalaistaitona

Lukutaito on kansalaistaito, joka avaa ovet paitsi mielikuvitusmaailmoihin, myös yhteiskunnan toimintaan.

Suomalaisista useampi kuin joka kymmenes lukee niin heikosti, että se vaikeuttaa arkisissa tilanteissa, yhteiskunnassa ja työelämässä pärjäämistä. Jos ei osaa lukea riittävän hyvin erilaisia tekstityyppejä, omien oikeuksien puolustaminen, luotettavan tiedon etsiminen ja yhteiskunnassa vaikuttaminen eivät onnistu.

Lukemista on tärkeä tukea mahdollisimman paljon. Yksi keskeinen tuen paikka on varhaislapsuus. Varhaislapsuudessa tapahtuva ääneen lukeminen tukee tutkitutusti lasten kielellistä kehitystä. Silti suuri osa pienten lasten vanhemmista ei lue lapsilleen riittävästi ja kokee, ettei tiedä lukemisen hyödyistä tarpeeksi.

Lukulahja lapselle -ohjelma on Suomen Kulttuurirahaston rahoittama ja Lukukeskuksen koordinoima lukutaito-ohjelma. Ohjelmassa kaikille vuosina 2019−2021 syntyville vauvoille jaetaan kirjalahja osana neuvolatarkastusta. Ohjelman tavoitteena on lisätä ääneen lukemista pienten lasten perheissä ja innostaa perheitä säännöllisiin yhteisiin lukuhetkiin vauvaiästä lähtien.

Koska lukeminen on tutkimusten mukaan erityisesti korkeakoulutettujen perheiden harrastus, lukemista on tärkeää tukea juuri neuvolassa, jossa tavoitetaan tasavertaisesti koko ikäluokka. Lukulahja lapselle -ohjelma lisää varhaislukemista lapsiperheissä ja auttaa osaltaan ehkäisemään lukemisen eriarvoistumista.

Lukukeskus on seurannut ohjelman vaikutuksia sen käynnistämisestä lähtien ja sen mukaaan ohjelmaan ovat olleet tyytyväisiä niin neuvolat kuin perheetkin. Ohjelma on auttanut neuvoloita keskustelemaan perheiden kanssa lukemisesta ja muistuttanut vanhempia lukemisen tärkeydestä.

Hanketta on rahoitettu kolmen vuoden ajan Suomen Kulttuurirahaston tuella, mutta rahoitus päättyy vuoden 2021 lopussa. Tällöin koko lupaavasti alkanut ohjelma uhkaa loppua. Ottaen huomioon ohjelman menestyksen Lukulahja lapselle -ohjelmaa olisi tärkeää jatkaa ja lukulahjasta pitäisi tehdä jatkuva osa neuvolatoimintaa. Lukulahjaa voisi myös laajentaa niin, että lapsi saisi kirjalahjan joka vuosi kouluikään saakka.

Lukulahja on helppo tapa edistää lasten lukutaitoa ja kiinnostusta lukemiseen, ja siten parantaa heidän mahdollisuuksiaan olla mukana vaikuttamassa omiin asioihinsa. Koska lukutaito on kansalaistaito, sen edistämisen kuuluu olla yhteiskunnan vastuulla.

Köyhyyden torjuminen on kuntien velvollisuus

Kunnat ovat avainasemassa köyhyyden, eriarvoistumisen ja syrjäytymisen ehkäisyssä. Muutamia tärkeitä toiminnan paikkoja ovat asumisen järjestäminen, kaikkien mahdollisuus tehdä töitä, lapsiperheiden palvelut ja nuorista huolehtiminen.

Asumisen järjestämisessä kunnilla on paljon valtaa. Jokaisen kunnan tavoitteena pitää olla, että kaikilla sen asukkailla on koti. Keinovalikoimaan kuuluvat esimerkiksi riittävä asuntotuotanto, tukiasunnot sekä kaupunkisuunnittelu niin, että kohtuuhintaisia asuntoja löytyy työpaikkojen ja palveluiden läheltä.

Myös työllisyyden parantaminen on mahdollista kunnissa, kun pidetään huolta, että kaikki kykenevät työntekoon. Kuntien tulee edistää työllisyyttä muun muassa maksamalla työllistymisen kuntalisää ja työllistämällä osatyökykyisiä ja pitkäaikaistyöttömiä. Matalan kynnyksen päihde- ja mielenterveyspalvelut varmistavat sen, että mahdollisiin ongelmiin saa apua jo varhaisessa vaiheessa.

Lapsiperheitä voidaan auttaa esimerkiksi parantamalla perheille tarkoitettuja palveluita, kuten neuvolatoimintaa ja ehkäisevää sosiaalityötä. Toimiva joukkoliikenne ja kohtuuhintainen varhaiskasvatus purkavat vanhempien työnteon esteitä. Varhaiskasvatuksen maksuttomuutta tuleekin laajentaa. Helsinki on mukana 5-vuotiaiden maksuttoman varhaiskasvatuksen kokeilussa. Seuraavaksi kokeilua pitää laajentaa 3- ja 4-vuotiaisiin.

Nuorilla täytyy olla mahdollisuus harrastuksiin perheen varallisuudesta riippumatta. Oppilashuolto ja nuorten matalan kynnyksen neuvonta- ja mielenterveyspalvelut ehkäisevät ongelmien kasautumista ja ne tulee turvata. Ammattikouluissa tulee tarjota opiskelijoille maksuton aamupala.

Parhaiten kunnat torjuvat köyhyyttä ja parantavat asukkaidensa hyvinvointia, kun ne ottavat asukkaat itse mukaan päättämään omista asioistaan.

Mitä sinun kunnassasi tulisi tehdä, jotta asukkaat voisivat paremmin?