Avainsana: oppivelvollisuus

Kyydistä pudonneet, vauhdista jääneet

Kirjoitus “Kuka kuuntelee köyhää” -verkoston blogissa

Kun äkkiä vilkaisee, enemmistöllä suomalaisista menee hyvin, ellei lujaa – ansiot nousevat tasaisen mukavasti, samalla elintaso nousee, ollaan terveempiä ja elellään pidempään. Mutta entäs, kun katsetta tarkentaa?

Tilastollisesti tuloerot ovat kasvaneet, ja niin myös eriarvoisuus. On merkkejä siitä, että köyhyys syvenee, ja samalla ongelmat monimutkaistuvat ja kasaantuvat pienelle vähemmistölle  – jonka koko tosin koko ajan kasvaa.

Punkkari ja poliitikko

Olen aina ollut innokas uuden oppija, mitä koulumenestyksestäni ei aina ole saattanut heti päätellä. Yläasteen puolivälissä olin vähällä jäädä luokalle. Vielä päästötodistuksessa kukkoili muutama armovitonen, vaikka yhdeksännen luokan jouluna olinkin tajunnut aivan itse, etten ilman äkillistä ryhtiliikettä tulisi saamaan minkäänlaista opiskelupaikkaa.

Alaluokilla olin kohtuullisen hyvä oppilas, vaikka enimmäkseen istuin pulpetissa omiin ajatuksiini vajonneena. Koulumenestykseni romahtamista yläasteella selitti vanhempien avioero ja muutto vieraalle paikkakunnalle.

Miten koulupudokkuutta vähennetään?

Vasemmisto kannattaa oppivelvollisuusiän nostamista nykyisestä 16 vuodesta 18 vuoteen. Tämän olisi tarkoitus vähentää koulupudokkuutta.

Itse en usko, että oppivelvollisuusiän nostaminen yksin ratkaisisi mitään. Jokaisella koulupudokkaalla on oma tarinansa. Lintsaavan oppilaan hakeminen kouluun ei poista lintsaamisen syytä. Pakkoa ei voi lisätä, ellei samalla lisätä vaihtoehtoja. Pitää kysyä, mitkä ovat syyt koulupudokkuuden taustalla, mitä oppivelvollisuusiän nostamisesta seuraisi nuoren näkökulmasta ja, ennen kaikkea, miten nuorta voitaisiin parhaiten tukea.