Kuka Outi?

Taustaltani olen kirjallisuuden tutkija ja opettaja Helsingin yliopistosta, missä väittelin kirjallisuuden tohtoriksi vuonna 2007. Ehdin työskennellä Taiteiden tutkimuksen laitoksella kolmentoista vuoden ajan ennen valintaani kansanedustajaksi kevään 2007 vaaleissa.

Lähdin mukaan kuntapoliiikkaan puolustaakseni lähiluontoa ja helsinkiläisten oikeutta tasavertaisiin palveluihin asuinpaikasta riippumatta. Olen tehnyt lujasti töitä mm. Kivinokan ja Vartiosaaren suojelemisen puolesta ja olen iloinen siitä, että nämä arvokkaat alueet on saatu suojeltua. Olen poliitikon urallani tehnyt paljon töitä muun muassa kulttuurin ja koulutuksen, vahvojen julkisten palveluiden, lasten ja nuorten, köyhyyden vähentämisen, mielenterveyspalveluiden, freelancereiden ja lastensuojelun hyväksi. Sosiaalinen oikeudenmukaisuus sekä ihmisten yhdenvertaisuus ja tasa-arvo ovat työtäni ohjaavia arvoja.

Työskentelin Vihreiden kansanedustajana neljä vaalikautta ja yhteensä kuusitoista vuotta vuosina 2007-2023. Eduskunnan sivuilla voit tutustua kansanedustajana tekemiini kirjallisiin kysymyksiin, talousarvioaloitteisiin, toimenpidealoitteisiini, eduskunnalle tekemiini keskustelualoitteisiin tai eduskunnassa pitämiini puheisiin.
Vuoden 2023 en enää asettunut ehdolle kansanedustajaksi, ja nyt minulla on entistä enemmän aikaa käytettävksi kuntapolitiikkaan. Olen Helsingin kaupunginvaltuuston sekä kulttuuri-, vapaa-aika- ja liikuntalautakunnan jäsen. Harrastan lukemista, kulttuuria, luonnossa liikkumista ja puutarhanhoitoa.

Perheeseeni kuuluu puolisoni teatteriohjaaja Atro Kahiluoto sekä cockerspanieli Pihka. Meillä on kaksi aikuista lasta. Asumme Länsi-Herttoniemessä. Ulkoilen Itä-Helsingin vehreillä luontoalueilla päivittäin Pihkan kanssa ja haluaisin jatkaa Helsingin luonnon puolustamista kaupunginvaltuuston jäsenenä. Itä-Helsingissä arvostan vehreitä luontoalueita, mukavia naapureita ja hyviä joukkoliikenneyhteyksiä keskustaan. Minusta on tärkeää, että kaikilla Helsingin alueilla on kattavat ja riittävät lähipalvelut ja että asukkaita kuunnellaan Helsingin kehittämisessä.
Palkintoja ja tunnustuksia

SOS-lapsikylän ”Rohkeasti lapsen puolesta” -mitali 2019 ansiokkaasta työstä lasten parhaaksi.

”Vuoden Teatteriteko” -kunniamaininta 2018 kulttuurimyönteisestä toiminnasta kansanedustajana.

”Eduskunnan nuorisomyönteisin kansanedustaja” -palkinto Suomen Nuorisoyhteistyö-Allianssi ry:ltä vuonna 2013 sekä vuonna 2015.

Allianssi ry:n kunniamaininta nuorisomyönteisestä toiminnasta kansanedustajana vuonna 2011.

Sotainvalidien ansioristi elokuussa 2015.

Suomen valkoisen ruusun ritarikunnan 1. luokan ritarimerkki joulukuussa 2015.