
Helsingin kaupungin tavoitteena on olla kaiken ikäisille sopiva ja viihtyisä pyöräilykaupunki, jossa voi pyöräillä vuoden ympäri. Helsingin tavoitteena on, että pyörällä tehtyjen matkojen osuus eri kulkumuodoista nousee 20 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. Pyöräilyn edistäminen vähentää konkreettisesti ilmastopäästöjä ja liikenteen melua ja lisää siten kaikkien kaupunkilaisten viihtyvyyttä ja hyvinvointia.
Eräs keino pyöräilyn lisäämiseksi olisi ottaa käyttöön työsuhdepolkupyöräetu, jollainen on jo lukuisten kaupunkien ja kuntien henkilöstöllä (mm. Turussa, Oulussa, Rovaniemellä, Vaasassa, Imatralla, Nokialla, Torniossa).
Pyöräliiton mukaan ”työsuhdepyörä on työntekijän henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitettu polkupyörä, jonka hankinnasta vastaa työnantaja. Pyörällä voi ajaa ilman rajoituksia sekä työmatkoilla että vapaaajalla, kuten kauppareissuilla ja harrastuksissa, ja se voi olla myös esimerkiksi sähköavusteinen. Työsuhdepyörä toimii samalla periaatteella kuin työsuhdeauto, paitsi että se on huomattavasti edullisempi
ja kestävämpi vaihtoehto, joka tuo lukuisia etuja sekä työnantajalle että työntekijälle.”
Helsingin kaupunkistrategian mukaan Helsingin kaupungin tavoitteena on toteuttaa hyvää henkilöstöpolitiikkaa, jolla tavoitellaan henkilöstön työhyvinvoinnin ja viihtyvyyden kasvua. Vuonna 2022 saatujen tulosten mukaan työnantajan suositteluprosentti on Helsingin kaupungissa kuitenkin laskenut 64 prosenttiin noin 80 prosentin tasolta, jolla se on ollut kahtena edellisvuonna. Onkin selvää, että henkilöstön hyvinvointia ja sitoutuneisuutta työhönsä olisi syytä vahvistaa tavoitteellisesti eri keinoin. Työsuhdepyöräetu voisi olla yksi henkilöstön viihtyvyyttä lisäävä tekijä.
Nykyiset terveysliikuntasuositukset suosittelevat työikäisille reipasta liikkumista ainakin 2 tuntia ja 30 minuuttia viikossa, tai rasittavaa liikkumista vähintään 1 tunti ja 15 minuuttia viikossa. Valtaosa suomalaisista ei yllä annettuihin suosituksiin. Henkilöstön työsuhdepolkupyöräetu voisi kannustaa myös liikuntaa harrastamattomia työmatkapyöräilyyn. Myös työnantaja hyötyy aktiivisesti liikkuvista työntekijöistä ja mahdollisesti vähentyvistä sairauspoissaoloista.
Tein kaupunginvaltuustossa 15.5. 2024 aloitteen, että Helsingissä selvitetään työsuhdepolkupyöräedun käyttöönottoa kaupungin henkilöstölle ja varataan sille tarvittava rahoitus vuoden 2025 talousarviossa. Talousarvioaloitteen toteuttamisesta löytyi sopu puolueiden kesken budjettineuvotteluissa syksyllä 2024.