Olen jo vuosia esittänyt, että koulujen oppilaita eri ryhmiin jakava uskonnonopetus korvattaisiin kaikille oppilaille yhteisellä katsomusaineella. Se keskittyisi erilaisten uskontojen ja elämänkatsomusten ymmärtämiseen. Läpi käytäisiin niin maailmanuskontoja, ihmisenä olemisen eettisiä kysymyksiä kuin kirkkohistoriaa.

Kaikille yhteinen katsomusaine tarkoittaisi, että oppilaita ei enää jaettaisi eri opetusryhmiin sen mukaan, mihin kirkkoon ja uskontoon heidän vanhempansa ovat sitoutuneet, vaan kaikki oppilaat osallistuisivat samaan opetukseen. Uskon, että tällainen järjestely toteuttaisi nykyistä paremmin jokaiselle lapselle ja nuorelle kuuluvan ajattelun- ja uskonnonvapauden, ja lisäksi se vähentäisi ennakkoluuloja ja rasismia ja lisäisi dialogia ja ymmärrystä eri taustoista tulevien kesken.

Kaikille oppilaille yhteinen katsomusaine helpottaisi myös suurten kaupunkien kuten Helsingin tilannetta. Eri uskontotaustaisia oppilaita on paljon, minkä vuoksi oppilaat joudutaan jakamaan lukuisiin pieniin toisistaan eriytettyihin ryhmiin. Monet oppilaat joutuvat kulkemaan kesken koulupäivän toiseen kouluun saadakseen vanhempiensa uskonnon mukaista opetusta. Pätevien opettajien löytäminen kaikkiin uskontoihin on vaikeaa, tosiasiassa mahdotonta, eikä opetuksen sisältöä välttämättä pystytä valvomaan.

Tein eduskunnassa uskonnonopetuksen korvaamisesta katsomuaineella useita valtiopäivätoimia. Valitettavasti uskonnonopetuksen koskeminen on useimmille puolueille asia, josta ei ole edes halukkuutta keskustella, Tämä on sääli, sillä nykyisessä lainsäädännössä on puuteensa. Mikäli kirkkoon kuuluva oppilas haluaa valita nykyään valita uskonnon sijasta elämänkatsomustiedon, hänen on ensin erottava kirkosta. Elämänkatsomustiedon avaaminen myös kirkkoon kuuluville oppilaille lisäisi yhdenvertaisuutta kouluissa. Ei ole keneltäkään toiselta pois, että oppilas voi valita omaa vakaumustaan ja oppimisen haluaan parhaiten tukevan vaihtoehdon.

Monissa kouluissa ympäri Suomea opetetaan jo nykyisten opetussuunnitelmien puitteissa integroitua katsomusopetusta, jossa yhdistyy uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetus. Haasteena kuitenkin on, että integrointia ei mainita perusopetus- tai lukiolaissa, näiden lakien asetuksissa eikä opetussuunnitelman perusteissa. Vastuu on tällä hetkellä koulutuksen järjestäjällä. Asiaan tarvitaan muutos, jotta eri kulttuurien ja uskontojen välistä ymmärrystä ja eettistä dialogia voidaan lisätä.

Tiedän, että muutokset ovat hitaita ja vaativat pitkäjänteistä työtä. Ensimmäinen askel parempaan suuntaan olisi elämänkatsomustiedon avaaminen kaikille oppilaille. Opetuksen ja lainsäädännön pitää tukea jokaiselle lapselle kuuluvaa uskonnon-ja ajattelunvapautta, jonka edistämiseen myös Suomi on sitoutunut.